Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Vesistöjen levähaitat Kainuussa 2017 (Kainuu)

Kesällä 2017 levähaittoja esiintyi selvästi vähemmän aikaisempiin vuosiin verrattuna. Alkukesän viileät ja sateiset säät hillitsivät kukintoja. Loppukesästä esiintyi lyhyitä tuulettomia ja hieman lämpimämpiä jaksoja, jolloin leväkukintoja oli vesistöissä ympäri Kainuuta. Reaaliaikaisen levähaittaseurannan käynnistys on vaikuttanut näytteiden määrään vuodesta 1998 lähtien. Kesällä 2017 ympäristökeskukseen tuli 15 levähaittailmoitusta 15 paikasta. Nämä kaikki ilmoitukset olivat sinilevien aiheuttamia.

Kesällä 2017 Kainuun alueella sinileväkukintojen pääaiheuttajia olivat laji Anabaena lemmermannii, Woronichinia naegeliana ja Aphanizomenon-suku. Nämä kaikki edellä mainitut lajit voivat muodostaa myös myrkyllisiä kukintoja. Kesällä 2017 ei levänäytteistä testattu niiden myrkyllisyyttä. On kuitenkin muistettava, että sama levälaji voi olla toisessa kukinnassa myrkyllinen ja toisessa taas myrkytön. Edelleen samassa kukinnassa tänään myrkytön kukinta voi olla huomenna myrkyllinen. Silmämääräisesti tai mikroskopoimalla myrkyllisyyttä ei voida päätellä. Viherlevistä ei tullut yhtään levähaittailmoitusta.

Heinä-elokuulla oli sateisesta kesästä johtuen jonkin verran kuusen suopursuruosteen sieni-itiölauttoja ympäri Kainuulaisia vesistöjä. Tämä näkyi myös kuusten uusien vuosikasvainten värjäytymisenä oranssinruskeaksi. Koivun ruostetta esiintyi ympäri Kainuuta, joka värjäsi koivun lehdet kellanruskeaksi loppukesästä. Suopursuruoste ja koivun ruoste eivät ole myrkyllisiä ja se on yleensä vain esteettinen haitta vesistöissä, eikä sillä ole kytköstä vesistöjen kuormitukseen. Sieni-itiöt leijailevat vesistöjen pinnalle tuulen mukana ja painuvat muutaman viikon jälkeen pohjasedimenttiin.

Reaaliaikaisessa levähaittaseurannassa on ollut Kainuussa mukana 23 kohdetta. Erittäin runsaasti havaittiin levää kesällä 2017 vain Suomussalmen Kuivajärvessä. Runsaita kukintoja esiintyi Suomussalmen Ruokojärvessä. Havaittavia kukintoja esiintyi 9 kohteessa eli Kuhmon Iso Sintiössä, Syvä Tervajärvessä ja Haatajanjärvessä; Sotkamon Särkisessä ja Sotkamojärvessä; Kajaanin Vimpelinlammessa ja Nuasjärven Karankalahdessa; Suomussalmen Jumalisjärven pohjoisosassa ja Korpijärvessä. Havaintokohteista kahdessatoista ei esiintynyt lainkaan kukintaa kesällä 2017. Reaaliaikainen levähaittaseuranta oli käynnissä kesäkuun alusta syyskuun loppuun ja sitä on tarkoitus jatkaa ensi vuonna samassa laajuudessa. Viimeisellä havaintoviikolla oli kuudessa kohteessa vielä leväkukintoja. Mikäli lämpimät syyssäät jatkuvat, voi sinileväkukintoja edelleenkin esiintyä kainuulaisissa vesistöissä.

Myös kansalaiset voivat tallentaa havaitsemiaan leväkukintoja Järvi-Meriwikiin ns. havaintolähetin kautta. Havaintolähetti on verkkosovellus, jolla voi tallentaa havaintoja Järvi-Meriwikiin. Se on suunniteltu toimimaan erityisesti kosketusnäytöillä. Havaintolähettiä ei ladata sovelluskaupasta, vaan se toimii kaikissa uudehkoissa verkkoselaimissa missä tahansa käyttöjärjestelmässä. Havaintolähetin käyttö vaatii verkkoyhteyden. Käynnistä Havaintolähetti avaamalla älypuhelimen tai muun laitteen nettiselain ja menemällä osoitteeseen: https://www.jarviwiki.fi/ havaintolahetti

Lisätietoja

Suunnittelija Reima Leinonen, Kainuun ympäristökeskus, puh. 0295 023 799

Yksikön päällikkö Sari Myllyoja, Kainuun ympäristökeskus, puh 029 502 3833

Sinilevää.

 


Alueellista tietoa