Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Tulevaisuus kirkastuu Ohjaamoissa – Valtakunnallinen Ohjaamo-viikko 13. – 18.2.2017 Etelä-Savossa (Etelä-Savo)

Helmikuun puolessa välissä 13. – 18.2.2017 vietetään toista valtakunnallista Ohjaamo-viikkoa, jonka teemana on tulevaisuus kirkastuu Ohjaamoissa. Etelä-Savossa on koko viikon ajan toimintaa kolmessa Ohjaamossa: Mikkelissä Olkkarissa, Pieksämäellä Pientareella ja Savonlinnassa Possessa. Into muutti nimensä Posseksi viime vuoden aikana. Ohjaamo-viikolla pääsee tutustumaan Ohjaamoihin ja saa tietoa, neuvontaa ja ohjausta Etelä-Savossa.  

Nuorille yksi palvelu

Ohjaamo tarjoaa kynnyksetöntä tai matalan kynnyksen palvelua monialaisesti nuorille. Nuorten siiloutuneita ja sirpaleisia palveluja on koottu yhdeksi helpoksi palveluksi. Samalla on ryhdytty kehittämään Ohjaamo-tyyppistä palvelua myös kaikenikäisille ja kaikkien kuntien alueille, esimerkiksi Pohjois-Karjalassa Polvijärvellä. Nyt nuori voi halutessaan saada periaatteessa kaiken tarvitsemansa tuen yhdestä paikasta eli Ohjaamosta. Ohjaamo on nuorisotakuun yksi tärkeimmistä tuloksista nuorten palveluiden järjestämisessä, ja Etelä-Savo on onnistunut näyttämään tietä muille valtakunnallisesti, sillä Mikkelin Olkkari on toiminut jo reilut 6 vuotta, Pieksämäen Pientare eri vaiheissaan useamman vuoden ajan ja Savonlinnan seudun Posse yli vuoden verran. Myös muissa Etelä-Savon kunnissa on Ohjaamo-tyyppistä toimintaa aluillaan tai kehitteillä.

Vipinää Etelä-Savossa Ohjaamo-viikolla

Ohjaamo-viikolla Ohjaamo Pientare tarjoaa nuorille kolmena päivänä eri teemoja: tiistaina työnhakua, keskiviikkona yhteishakua ja torstaina asumisen teemaa ja vaalipaneelin. Ohjaamo Possessa Savonlinnan seudulla lauantaina mennään Duunipörssiin. Ohjaamo Olkkarissa Mikkelissä ollaan turneella työnhaku mielessä koko viikko: oppilaitoksissa, kauppakeskuksissa, kirjastossa ja perjantaina nuorten työpajoilla.

 

Nuoret erittäin tyytyväisiä Ohjaamoihin

Valtakunnallisen Kohtaamon tekemän kyselyn mukaan viime vuoden lokakuussa 442 nuorta iältään 13 – 34-vuotiasta vastaajaa arvioi 17:n eri Ohjaamon toimintaa. Kyselyn perusteella nuoret olivat tyytyväisiä palvelukokemuksiinsa, sillä väitteiden "Sain tarvitsemaani tietoa tai tukea" sekä "Ohjaaja kuunteli ajatuksiani ja toiveitani" kanssa täysin tai jokseenkin samaa mieltä oli 92 prosenttia vastanneista. Vastaajat antoivat saamastaan ohjauksesta kouluarvosanan 9,06 (välillä 4 - 10). Tyytyväisyytensä elämäänsä he arvioivat arvosanalla 7,97.

Etelä-Savon Ohjaamoissa on käytetty lisäksi nuorten välittömän palautteen arviointia hymynaamalaitteilla vuoden 2017 aikana 10.2.2017 mennessä yhteensä 161 kertaa. Palautteesta noin 75 prosenttia on ollut hyvää tai erittäin hyvää, mikä vastaa pitkälti myös viime vuoden tuloksia.

Kohtaamo-hankkeen tekemän kyselyn (tehtiin vuoden 2016 lopussa) perusteella Ohjaamojen sidosryhmien mielestä tärkeimmät onnistumiset Ohjaamoissa ovat olleet palvelujen ja toimijaverkostojen yhdistäminen ja kokoaminen sekä nuorten tavoittaminen ja ohjaaminen. Onnistumisena pidettiin myös Ohjaamojen tunnettuuden lisäämistä, nuorten työllistämisen paranemista ja Ohjaamojen toiminnan ja tarjonnan laatua ja määrää. Kehittämiskohteiksi kyselyssä nousivat Ohjaamojen toimintamallin ja vastuunjaon kirkastaminen, verkostotyön kehittäminen, nuorten tavoittaminen ja viestinnän ja markkinoinnin vahvistaminen.

Jo yli 40 Ohjaamoa ja 110 000 käyntiä Suomessa

Suomessa on Ohjaamoja nyt noin 40 ja Ohjaamo-viikolla ovensa tai toimintansa avaavat lisäksi esimerkiksi Tohmajärven ja Etelä-Pohjanmaan Ohjaamot. Toiminta on ollut vaikuttavaa, sillä viime vuonna kaikissa Ohjaamoissa oli 50 000 yksilöohjauskäyntiä ja 60 000 ryhmäohjauskäyntiä. Luvuissa ei ole mukana puhelimitse, sähköpostitse tai chatin kautta ohjauksia. Pääosin nuoret haluavat keskustella työhön, koulutukseen ja talouteen liittyvistä asioistaan. Puheena on usein myös esimerkiksi hyvinvointi ja terveys, asuminen, vapaa-aika, ihmissuhteet ja päihteet.

Etelä-Savon Ohjaamoista nuoret saavat monialaista palvelua, sillä niissä on mukana sosiaalityö, etsivä nuorisotyö, oppilaitosten opinto-ohjausta, nuorisopalvelut, TE-toimiston palvelut, työpajat, työhön valmennus ja muuta työtoimintaa, terveyspalvelut, nuorten tieto- ja neuvontapalvelut, mielenterveys- ja päihdepalvelut, KELAn palvelut sekä esimerkiksi muutamien järjestöjen palveluita. Etelä-Savossa toivotaan, että jo vakiintuneet hyvät toimintatavat ja nuorten Ohjaamo-palvelut kestävät ja kehittyvät sote- ja aluehallinnon muutoksissa. Etsivä nuorisotyö Ohjaamoissa -seminaarissa 9.2.2017 Mikkelissä esimerkiksi opetus- ja kulttuuriministeriöstä Merja Hilpinen kuvasi maakunnallisien Ohjaamoiden tulevaisuutta muutosten näkökulmasta. Työ onnistuu muutoksissa, kun sitä tehdään yhdessä.

Linkkejä Etelä-Savossa

Linkkejä valtakunnan muihin Ohjaamoihin

Lisätietoja
Johtava asiantuntija Tuija Toivakainen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 024 220, tuija.toivakainen(at)ely-keskus.fi


Alueellista tietoa