Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Itä-Suomen maakuntiin syntyy kaivattu pääomasijoitusrahastojen keskittymä - koko noin 22 miljoonaa euroa (Itä-Suomi)

Etelä-Savon ELY-keskus on myöntänyt avustusta yhteensä 8,4 milj. € sijoitettavaksi kolmen uuden pääomasijoitusrahaston perustamiseen Itä-Suomessa. Avustuspäätöksen saivat Joensuun kaupunki 2,5 milj. €, Kuopion kaupunki 4,9 milj. € ja Mikkelin kaupunki 1,0 milj. €

Kaikki perustettavat pääomasijoitusrahastot ovat toimialariippumattomia. Rahastojen sijoitustoiminta keskittyy voimakasta kasvua ja kansainvälistymistä hakeviin nuoriin sekä siemenvaiheen yrityksiin. Strategisessa fokuksessa ovat yritykset, jotka etsivät ratkaisuja ja uusia liiketoimintamahdollisuuksia globaalisti kasvavilta ja kehittyviltä markkinoilta ja toimialoilta, kuvaa ELY-keskuksen rakennerahastopalvelut -yksikön päällikkö Kalevi Pölönen. Lisäksi pääomasijoitusrahastojen tavoitteena on kehittää Itä-Suomen elinvoimaisuutta ja uusien työpaikkojen syntymistä. Ennen kaikkea uudet pääomasijoitusrahastot tuovat voimakasta kasvua hakeville yrityksille uusia rahoitusmahdollisuuksia.

Seuraavaksi kilpailutetaan rahastojen hallinnointiyhtiöt, jotka vastaavat kaikista pääomasijoitusten, valvonnan ja irtautumiseen liittyvistä päätöksistä itsenäisesti.

Perustettavat rahastot

Perustettava Etelä-Savon pääomasijoitusrahasto, South Savo Fund, on kooltaan noin 3,5 milj. €. Rahastoon sijoittavat ELY-keskuksen 1 milj. €:n avustuksen lisäksi Mikkelin, Savonlinnan ja Pieksämäen kaupungit yhteensä 0,4 milj. € ja yksityiset sijoittajat yhteensä 2,1 milj. €.

Perustettava Pohjois-Karjalan pääomasijoitusrahasto, North Karelia Growth Fund, on kooltaan noin 6 milj. €. Rahastoon sijoittavat ELY-keskuksen 2,5 milj. €:n avustuksen lisäksi Joensuun kaupunki 1 milj. € ja yksityiset sijoittajat yhteensä 2,5 milj. €. Perustettava rahasto täydentää Joensuun kaupungin aiemmin perustamaa yhteensä noin 2,5 milj. €:n suuruista pääomasijoitusrahastoa.

Perustettava Pohjois-Savon pääomasijoitusrahasto, North Savo Startup Fund, on kooltaan noin 10 milj. €. Rahastoon sijoittavat ELY-keskuksen 4,9 milj. €:n avustuksen lisäksi Iisalmen, Kuopion ja Varkauden kaupungit yhteensä 2,2 milj. € ja yksityiset sijoittajat yhteensä 2,9 milj. €.

Pääomasijoitusrahastoihin sijoittavat yksityiset sijoittajat ovat ns. ammattisijoittajia, joten tavalliset piensijoittajat eivät voi sijoittaa perustettaviin rahastoihin.

Itä-Suomen maakuntien toimijat ovat osoittaneet hienoa yhteistyökykyä pääomasijoitustoiminnan käynnistämisessä.

Pääomasijoitustoiminnan käynnistyminen on hieno osoitus alueen kaupunkien, yksityisten sijoittajien, ELY-keskusten ja työ- ja elinokeinoministeriön toimivasta yhteistyöstä. Erityisen kiitoksen ansaitsee edellinen elinkeinoministeri Mika Lintilä Itä-Suomen maakuntien toimijoiden kannustamisesta yhdessä tekemiseen kasvun ja elinvoiman aikaansaamiseksi.

Lisätietoja

Yksikön päällikkö Kalevi Pölönen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 044 246 4670, kalevi.polonen(at)ely-keskus.fi


Alueellista tietoa