Uutta ja yhdessä - Pohjois-Savon ELY-keskus kokosi yhteistyökumppanit keskustelemaan tulevasta aluehallintouudistuksesta

Ihmisiä kuuntelemassa diaesitystä

Pohjois-Savon ELY-keskus järjesti kumppanuustilaisuudet Iisalmessa, Kuopiossa ja Varkaudessa keskustellakseen yhteistyökumppaneidensa kanssa vuoden 2026 alussa voimaan tulevasta aluehallinnon uudistuksesta ja Itä-Suomen elinvoimakeskuksen perustamisesta. Tilaisuuksien teemana oli “Uutta ja yhdessä”.  

Tilaisuuksissa kuultiin kumppaneiden näkemyksiä uudistuksen vaikutuksista sekä kerrottiin, miten muutokset heijastuvat elinkeinojen edistämiseen, liikenne- ja ympäristötehtäviin. Keskusteluissa nousi esiin sekä odotuksia että kysymyksiä siitä, miten uusi rakenne vaikuttaa käytännön toimintaan. 

– Lämpimät kiitokset kaikille tilaisuuksiin osallistumaan ehtineille kumppaneillemme! Saimme keskusteluista kanssanne arvokasta tietoa hyödynnettäväksi meneillään olevassa aluehallinnon uudistuksen valmistelussa, kiitti ylijohtaja Tommi Huttunen

–  Uudistus tuo yhteen valtion elinkeinojen edistämis- ja kehittämistehtävät kolmen maakunnan alueella.  Tämä tarkoittaa kolmen nykyisen ELY-keskusalueen osaamisen ja resurssien hyödyntämistä. Rakennamme yhdessä monialaista virastoa, jonka tehtävä on tukea Itä-Suomen kestävää elinvoimaa ja kehittymistä yhdessä tärkeiden kumppaneiden kanssa, kuvasi johtaja Jan Blomberg.  

Johtaja Kimmo Haapanen muistutti, että uudistus vaatii myös aikaa ja tulevaisuudenuskoa: 
– Kaikki ei ole valmista vielä vuoden vaihteessa. Ainakin ympäristöasioiden jakautuminen kolmeen organisaatioon tulee aiheuttamaan epätietoisuutta. Yhdessä ne asiat tulevat kuitenkin selkiytymään vähitellen. 

Osallistujia kokoustilassa
Iisalmen tilaisuudessa puhututti erityisesti elinkeino- ja maatalousteemat


Kumppaneiden ääni kuuluviin 


Tilaisuuksiin osallistui laajasti maakuntaliittojen johtoa, kaupunkien ja kuntien johtoa, viranhaltijoita ja päättäjiä, kehittämisyhtiöiden ja yrityspalvelujen edustajia, tutkimuslaitoksia sekä elinkeinoelämän ja järjestöjen asiantuntijoita. 

Pohjois-Savon ELY-keskuksesta tilaisuuksiin osallistuivat ylijohtaja Tommi Huttunen, elinkeino-, työvoima- ja osaamisvastuualueen johtaja Jan Blomberg sekä ympäristö- ja luonnonvarat -vastuualueen johtaja Kimmo Haapanen. Lisäksi paikalla olivat myös Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen ylijohtaja Ari Niiranen ja ylijohtaja Jari Mutanen Etelä-Savon ELY-keskuksesta. Tilaisuuden juonsi ja keskustelut moderoi Pohjois-Savon ELY-keskuksen viestintä- ja asiakkuuspäällikkö Jaana Hiltunen. 

Varkaudessa osallistujajoukko ylitti myös maakuntarajat​​


Itä-Suomeen elinvoimakeskus 

Uudistuksessa Suomeen perustetaan kymmenen alueellista elinvoimakeskusta sekä valtakunnallinen Lupa- ja valvontavirasto. Itä-Suomen elinvoimakeskus muodostetaan Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakuntien alueelle nykyisten ELY-keskusten pohjalta. 

Syksyn aikana jatketaan toimialakohtaisia keskustelutilaisuuksia, jotta valmistelu etenee mahdollisimman avoimesti ja kumppaneiden näkemykset saadaan huomioitua. Myös Pohjois-Karjalan ja Etelä-Savon ELY-keskukset järjestävät maakunnissaan kumppanuustilaisuudet. 

– Kiitos osallistujille hyvästä evästyskeskustelusta, tilaisuuden järjestäjät summaisivat.

Kuvassa Jaana Hiltunen (oik.) Jan Blomberg, Tommi Huttunen, Kimmo Haapanen


 

 

Lisätietoja

Pohjois-Savon ELY-keskus
ylijohtaja Tommi Huttunen, puh. 0295 026 655, [email protected]
johtaja Jan Blomberg, puh. 0295 026 552, [email protected]
johtaja Kimmo Haapanen, puh.  0295 026 780, [email protected]