Teiden talvihoitokausi alkaa – tien liikennemäärä ja merkitys määrittävät palvelutason

Väylävirasto ja ELY-keskukset huolehtivat väylien liikennöitävyydestä ympäri vuoden. Talvihoidon toimintalinjat ja laatuvaatimukset määrittelevät, miten maanteitä hoidetaan ja niiden liikennöitävyys varmistetaan. Teiden talvihoito pyrkii minimoimaan talven tuomat yllätykset. Maanteiden kunnossapidon talvikausi alkaa lokakuun alussa.

Koska kaikkia teitä ei voida hoitaa kohtuullisin kustannuksin välittömästi, on maantiet luokiteltu kuuteen eri talvihoitoluokkaan. Luokituksen määrittämiseen ja sitä kautta talvihoidon palvelutasoon vaikuttavat tien merkitys sekä sen liikennemäärä ja -koostumus.

Talvisin on useimmiten ainakin muutama hyvin haastava kelitilanne, kuten esimerkiksi poikkeuksellisen runsaat lumisateet tai alijäähtyneet vesisateet. Hoitourakoihin on varattu haastavia olosuhteita varten lisäkalustoa, jotta poikkeuksellisen kelin aiheuttama haitta olisi vähäisempi. Silti teiden kuntoon saaminen voi kestää normaalia pidempään.

Vilkasliikenteisillä teillä tavoitteena on, ettei lunta ole muutamaa senttiä enempää ja ajourat olisivat pääosin paljaana lumesta. Vähäliikenteisillä teillä tien pintaan pakkautunut lumi on sallittua, ja satanutta lunta voi lunta olla ajoittain kymmenenkin senttiä. Lumisateen loputtua lumi poistetaan pääteiltä 2–3 tunnissa, vähäliikenteisiltä teiltä viidessä tunnissa.

Teiden talvihoidon palvelutason toteutumisesta huolehtivat paikalliset ELY-keskukset, jotka tilaavat kunnossapidon. Kilpailutetut urakoitsijat toimivat Väyläviraston määrittelemien laatuvaatimusten mukaisesti.