ELY-ilmastoverkoston sydän sykkii Pirkanmaalta

ELY-keskusten ilmastotyössä on ”pallot heitetty ilmaan” ja yhteistyötä on rakennettu valtakunnallisesti verkostomaisen työtavan avulla jo vuosikymmenen ajan. ELY-keskusten ilmastoasiantuntijaverkostossa ovat mukana kaikki alueet. Koko toiminnan ajan valtakunnallista verkostoa on johdettu Pirkanmaalta. Ihan hyvästä syystä.
Vaikuttava verkosto sykkii aidoista prosesseista ja toimista
Pirkanmaa on vuodesta toiseen Suomen vetovoimaisimpia maakuntia ja sama näkyy myös ilmastotyössä: alueella tapahtuu paljon ja alueelta tulee paljon syötteitä ilmastotyön edistämiseksi.
- Ei yksin se, että olemme sitoutuneet hiilineutraaliuden tavoitteluun 2030 mennessä sekä maakuntana että valtaosana kunnista. Vaan lisäksi se, että Pirkanmaalla toimijoiden keskinäinen yhteistyö ja vuorovaikutus on valtakunnallisestikin poikkeuksellista. Myös kipupisteitä uskalletaan nostaa pöytään. Tapamme toimia maakunnassa luo erinomaiset lähtökohdat käydä keskusteluja sekä keskushallinnon että eri alueiden kanssa, kertoo johtava ilmastoasiantuntija Soili Ingelin.
Uusia työkaluja ilmastotyöhön
- Pirkanmaan ELY-keskuksen valtakunnallinen vetovastuurooli ELY-ilmastoverkostossa on tuonut mahdollisuuksia hyödyntää pirkanmaalaista osaamista esimerkiksi tutkimushankkeissa ja erilaisten työkalujen laadinnassa. Yhdessä olemme mm. tehneet valtakunnallista sopeutumisen pilottia, laatineet kaavoituksen ilmastovaikutusten arvioinnin KILVA-työkalua ja tuoneet käytännön näkökulmia hiilinielu- ja varastoarviointiin tarkoitettuun Hiilikartta-työkaluun, jatkaa Ingelin.
- Parhaillaan kehitämme työkalua rahoituksen ilmastovaikuttavuuden lisäämiseksi ACE-hankkeessa. Valtakunnalliset ELY-keskusten kaava- ja YVA-klinikat ovat jakaneet alueen hyviä esimerkkejä, ja toisaalta Pirkanmaa on päässyt ansaitusti kertomaan muille edelläkävijyydestään.
Vaikuttavasti ja kaikkia osapuolia hyödyntäen, myös tulevissa uusissa virastoissa
Pirkanmaan sana on ollut ilmastoverkoston kautta läsnä moninaisissa kysymyksissä ja alueen tietotaito on päässyt vaikuttamaan valtakunnan tasolla. Verkostotyö on toiminut kuten sen kuuluukin – vaikuttavasti ja kaikkia osapuolia hyödyntäen.
Aluehallinnon uudistus tulee muuttamaan toimintatapoja myös ilmastoasioiden osalta. ELY-keskusten tehtävien jakautuessa kahteen virastoon myös Pirkanmaalta johdettu ilmastotyö jakautuu valtakunnalliseen lupa- ja valvontavirastoon (LVV) ja Sisä-Suomen elinvoimakeskukseen.
Sisä-Suomen elinvoimakeskukseen keskitetään ympäristöministeriön hallinnonalan ilmasto- ja kiertotaloustyö valtakunnallisesti, minkä toivotaan mahdollistavan vahvan alueellisen sykkeen säilymisen paitsi Pirkanmaalla myös muualla Suomessa. Kontaktipinta alueiden kysymyksiin tulee olemaan jatkossakin olennaisen tärkeää. Lupa- ja valvontavirastoon siirtyvät lupa- ja valvontatehtäviin kytkeytyvät ilmastokysymykset.
Verkostollisen ilmastotoiminnan tarve ei tule katoamaan. Pikemminkin sitä on tarpeen voimistaa myös resurssikysymysten haastaessa ilmastotyötä. Toiminnan sydämestä eli kytkystä todellisiin prosesseihin ja käytännönläheiseen tekemiseen ei saa luopua. Rakennetaan siis uutta toimivaksi todetun päälle. Verkostovahvuudelle on aidosti ilmastokysymyksissä huutava tarve.
Lisätietoja
Johtava ilmastoasiantuntija Soili Ingelin
soili.ingelin(at)ely-keskus.fi