Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Pirkanmaan vesitilanne on tasaantunut

Pirkanmaan järviin varastoitiin marraskuun lopulla vettä Kokemäenjoen virtaaman pienentämiseksi. Näin muodostettiin pakkasten aikana jääkansia joelle ja järvien salmiin. Joulukuussa virtaamaa joessa on päästy taas lisäämään, ja näin järvien pintoja saadaan hiljalleen laskemaan.

Mahdollinen lumien sulaminen voisi käynnistää tulvatilanteen uudelleen, sillä vesistöissä on yhä tavanomaista enemmän vettä. Varautumista talvitulvaan on siis edelleen jatkettava. Pakkanen on kuitenkin saanut tulovirtaamat pienenemään.

Viime viikkojen pakkassäiden myötä järville on jo muodostunut jääkansi. Suuremmille järville ei kannata vielä mennä, mutta pienempien järvien jää saattaa jo kestää. Jäällä kannattaa kuitenkin vielä olla varovainen ja välttää salmi- ja virtapaikkoja.

Lue lisää vesi- ja jäätilanteesta:

Jäätilanne (vesi.fi)

Jäätilanne (ilmatieteenlaitos.fi)

Kokemäenjoelle pyritään aikaansaamaan jääkantta viikonvaihteessa alkavan pakkasjakson avustuksella (tiedote 24.11.2023)

Kokemäenjoella on kasvanut talvitulvariski - vesitilanne jatkuu haastavana (tiedote 22.11.2023)


Kuva Tommi Mäkinen / Pirkanmaan ELY-keskus