Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Pohjois-Savon kalastusalueiden toiminta päättyy vuoden lopussa (Pohjois-Savo)

Kalastusalueiden neljännesvuosisadan kestänyt toiminta loppuu vuodenvaihteessa. Vuoden 2019 alussa toimintansa aloittavat uudet kalatalousalueet, jotka on muodostettu entisten kalastusalueiden tilalle. Suomeen perustetaan 118 uutta kalatalousaluetta 225 kalastusalueen tilalle. Pohjois-Savon alueelle on muodostettu 9 kalatalousaluetta.

Pohjois-Savon viimeinen kalastusaluepäivä pidetään keskiviikkona 31.10.2018. Päivän aikana kuullaan, miten vanhojen kalastusalueiden toiminta päätetään ja mitä uusien kalatalousalueiden aloittaminen vuoden 2019 alusta tarkoittaa.

– Uudet kalatalousalueet ovat laajempia ja niiden rajanvedot noudattelevat valuma-alueiden rajoja. Valuma-alueisiin perustuvat rajat mahdollistavat vaeltavien kalakantojen hoidon paremman suunnittelun. Käytännön kalastukseen uudet kalatalousalueet eivät vaikuta, vaan kyse on enemmänkin taustalla tapahtuvasta muutoksesta, Pohjois-Savon ELY-keskuksen kalastusbiologi Markku Tuomainen kertoo.

Pohjois-Savon kalastusalueet perustettiin 1980-luvun puolivälissä

Pohjois-Savon viimeisessä kalastusaluepäivässä muistellaan myös toiminnan historiaa ja hyviä kokemuksia sekä kuullaan uusiin kalatalousalueisiin liittyvistä odotuksista.

– Kalastuslain muutos vuonna 1982 edellytti uuden kalastusalueorganisaation rakentamisen. Pohjois-Savossa ensimmäiset kalastusalueet aloittivat toimintansa vuonna 1985. Ennen kalastusalueita osakaskunnat toimivat pääasiassa kyläkohtaisesti, ja siten myös kalaston hoito oli järjestetty hyvin erilaisin perustein. Kalastusalueita rajasivat hallinnollisesti maakunnat ja ne rajoittuivat yleensä vesistöön, kuten järveen ja sen lähivaluma-alueeseen, Tuomainen kertaa kalastusalueiden historiaa.

Kalastusalueiden toimintaan kuuluivat mm. käyttö- ja hoitosuunnitelmien tekeminen ja tietojen kerääminen kalojen istutuksista ja kalastuksen määristä.

Uudet kalatalousalueet vastaavat paremmin nykyajan moninaisempiin tarpeisiin, joita esimerkiksi kalastuksen muutokset ja kalojen luontaisen lisääntymisen korostuminen luovat. Kalatalousalueiden uusissa käyttö- ja hoitosuunnitelmissa tulee myös huomioida vapaa-ajan kalastuksen, kaupallisen kalastuksen ja kalastusmatkailun tarpeet entistä paremmin.

– Uudistuksen tavoitteena on laadukkaaseen tietoon perustuva kalakantojen kestävä käyttö ja hoidon järjestäminen entistä paremmin, Tuomainen kuvaa.

Lisätietoja:
Pohjois-Savon ELY-keskus, kalastusbiologi Markku Tuomainen, p. 0295 016 562, markku.tuomainen(at)ely-keskus.fi (tavoitettavissa 31.10. klo 12 jälkeen)

ELY-keskuksen tiedote uusien kalatalousalueiden muodostamisesta 13.12.2017  


Alueellista tietoa