Uutiset 2021

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Kuva Nina Kopolasta

Business Finlandin pääjohtaja Nina Kopola vierailee pohjalaismaakunnissa

Business Finlandin pääjohtaja Nina Kopola vierailee marraskuun 8.–10. päivä Vaasassa, Kokkolassa ja Seinäjoella. Vierailun tavoitteena on esitellä kolmen maakunnan vahvuuksia ja yritystoimintaa sekä vahvaa vientivoittoista aluetta. Business Finlandin pääjohtajaa tutustutetaan vierailuilla erityisesti Pohjanmaan GigaVaasan akkuteollisuushankkeeseen ja Keski-Pohjanmaan akkuteollisuuteen, suuriin investointihankkeisiin ja tutkimukseen. Kopola vierailee myös mm. Wärtsilä Smart Technology Hubissa, tutustuu uuden laivan Aurora Botnian teknologiaan ja Kokkola Industrial Parkiin.


-    Pidän tärkeänä päästä säännöllisesti tapaamaan paikallisia yrityksiä ja sidosryhmiä.  Tutustuminen alueen haasteisiin ja mahdollisuuksiin lisää ymmärrystä ja laajentaa näkemystä alueen voimavaroista, Kopola toteaa.


Etelä-Pohjanmaalla pääjohtaja Kopola saa kattavan kokonaiskuvan alueen nykyisestä, monipuolisesta elinkeinotoiminnasta, teollisuuden eri toimialoista ja palveluista. Vierailun aikana tavataan myös eri sidosryhmiä, tutkimus- ja innovaatioympäristön toimijoita sekä yrityksiä. Tarkoitus on keskustella Etelä-Pohjanmaan tulevaisuuden näkymistä sekä esitellä Seinäjoen kaupungin innovaatioekosysteemisopimuksiin liittyviä kehityssuunnitelmia. Kopola vierailee start-up-yrityksissä sekä myös Foodwestin uudella tehtaalla.


Vierailun aikana tutustutaan myös maakuntien Team Finland -verkostojen toimintaan. Team Finland on yrityksille kansainvälistymispalveluita tarjoavien julkisten toimijoiden verkosto. Verkosto pyrkii tarjoamaan yrityksille sujuvan palveluketjun aina neuvonnasta rahoitukseen. Team Finland -työtä koordinoidaan maakunnissa ELY-keskuksista. Odotetulle vierailulle osallistuu myös yritys- ja elinkeinojohtajia pohjalaismaakunnista.


- Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla on kasvuhaluisia ja kasvukykyisiä yrityksiä, joiden toimintaa Business Finland tuki-instrumentit voivat edistää merkittävällä tavalla. Suomen elpymissuunnitelma tuo satojen miljoonien kasvuboostin vihreään siirtymään ja digitalisaatioon. Juuri näillä toimialoilla Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla on vahvaa osaamista. On hienoa, että yritykset saavat esitellä osaamistaan Business Finlandin pääjohtajalle, Pohjanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Timo Saari kommentoi.


- Etelä-Pohjanmaa on pk-yritysvaltainen maakunta, jonka vahvoja osaamisaloja tunnetusti ovat elintarviketeollisuus, teknologiateollisuus ja mekaaninen puunjalostus. Näiden lisäksi meillä on myös muita erittäin kiinnostavia ja kasvavia teollisuudenaloja. Näiden kaikkien alojen kehityksessä ja kasvussa Business Finlandin rooli, palvelut, osaaminen ja verkostot ovat tärkeässä asemassa alueyhteistyössä. Pääjohtaja Kopolan vierailun myötä strateginen yhteistyö Business Finlandin ja alueellisten toimijoiden kanssa yritysrajapinnassa tehtävässä innovaatiotoiminnassa sekä liiketoiminnan kehittämisessä tiivistyy entisestään, lisää Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Mika Soininen.

Lehdistön yhteydenotot:

Maria Arruda, Business Finland
maria.arruda(at)businessfinland.fi
+358 400 933 913