Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Lahden Mukkulassa puhdistetaan vanhan pienteollisuustontin maaperä (Päijät-Häme)        

Hämeen ELY-keskus on antanut päätöksen Lahden Mukkulassa osoitteessa Laatikkotehtaankatu 7 sijaitsevan pienteollisuuskiinteistön maaperän puhdistamisesta. Kiinteistön rakennukset on purettu ja alueella aikaisemmin harjoitetun teollisen toiminnan pilaama maaperä puhdistetaan. Alueen maaperä on pilaantunut pinnastaan raskasmetalleilla ja öljyllä noin 500 neliömetrin alueella. Pilaantunutta maata on noin 850 tonnia. Alueen puhdistaa Lahden kaupunki, joka omistaa kiinteistön.

Pilaantunut maa-aines poistetaan, ettei siitä aiheudu haittaa alueen maankäytölle. Hämeen ELY-keskus edellyttää päätöksessään, että pilaantuneet maat kaivetaan pois ja toimitetaan kaatopaikalle tai pilaantuneiden maiden käsittelylaitokseen. Ympäristöteknisen asiantuntijan tulee valvoa maan puhdistustyön laatua. Pilaantuneet maat on kaivettava, lastattava ja kuljetettava pois niin, ettei työstä aiheudu haittaa ympäristölle. Puhdistuksen lopuksi maaperän puhtaus varmistetaan maaperästä otettavilla näytteillä ja puhdistuksesta laaditaan raportti.

Pilaantuneiden maa-alueiden kunnostuspäätökset - Häme

 

Lisätiedot:

Johtava asiantuntija Olli Valo, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295025240

Tiedotus:

Miira Pakkala, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 176       


Alueellista tietoa