Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Kainuun ELY-keskuksen rahoituskatsaus, tammikuu–huhtikuu 2019 (Kainuu)

Työvoimaa Kainuun metsiin - MetsäRekry -hanke kartoittaa metsäalan työpaikat ja etsii tekijät

Metsätyöalalla työvoimapula on jo konkreettinen ja alan vetovoimaa halutaan kasvattaa. Metsäkeskuksen hallinnoima MetsäRekry -hanke on sekä työntekijöiden että kainuulaisten metsäalan yrittäjien asialla. Hankkeessa metsäalan työpaikat tehdään näkyviksi ja potentiaalisia työntekijöitä koulutetaan alalle. Myös yrittäjille on tarjolla tukea osaamisen vahvistamiseen liiketoiminnan eri osa-alueilla.

Metsätyöala tarjoaa monipuolisia urapolkuja ja tehtäviä kaikenikäisille ja -tasoisille työntekijöille. Nuorten keskuudessa kiinnostusta on herätelty esittelytilaisuuksissa, joissa nuoret ovat päässeet tutustumaan metsäalan koulutuksiin ja työtehtäviin. Helmikuussa käynnistynyt MetsäRekry -hanke on saanut hyvän vastaanoton ja useita yhteistyökumppaneita on mukana edistämässä hankkeen tavoitteita.

ELY-keskus on myöntänyt 160 000 euroa Euroopan sosiaalirahaston osarahoittamaa tukea työvoimakoulutusten toteuttamiseen osana Suomen metsäkeskuksen kehittämishanketta Työvoimaa Kainuun metsiin - MetsäRekry. Kehittämishankkeen rahoitus (322 035 €) on myönnetty joulukuussa 2018.

Koko juttu "Työtä metsässä" on luettavissa Kainuun ELY-keskuksen blogissa:
https://kainuunely.com/2019/07/01/tyota-metsassa/


ELY-keskus hyväksyi Kainuuseen rahoitusta tammi−huhtikuussa lähes 5,2 miljoonaa euroa 

ELY-keskus hyväksyi tammi–huhtikuussa 2019 rahoitusta 55 eri hankkeelle. Myönnetyn rahoituksen kokonaissumma on yhteensä 5 156 219 euroa.

Suurin Euroopan aluekehitysrahaston yritystuki (344 140 euroa) myönnettiin yrityksen kehittämisavustuksena Rollock Oy:lle lukitusratkaisun kehittämisprojektiin. Euroopan sosiaalirahastosta suurin tuki (554 966 euroa) puolestaan myönnettiin työelämän ulkopuolella olevien työ- ja toimintakyvyn parantamiseen Sotkamon kunnan Tolokkua tukea ja osallisuutta Sotkamossa -hankkeeseen.

Suurin maaseuturahaston investointituki (456 750 euroa) myönnettiin Konehuolto Seppänen Oy:lle liiketoiminnan kasvattamiseen ja toimitilojen rakentamiseen. Ympäristötuista suurin (41 000 euroa) myönnettiin Kainuun Nuotta ry:lle jätevesineuvonta -hankkeeseen.


Alueellista tietoa