Navigointivalikko
Tiedotearkisto

Tiedotearkisto

Tiedotearkistossa on vanhasta ely-keskus.fi-järjestelmästä siirretyt kaikkien virastojen tiedotteet (1.1.2010-16.4.2013). Näissä arkistotiedotteissa aluevalinta ja tiedotteissa olevat liitetiedostolinkit eivät toimi.

TIEDOTEARKISTO
null Kainuun TE-toimisto on selvittänyt palkkatuen myöntämisessä tehtyjä virheitä
Kainuun TE-toimisto on virheellisin perustein myöntänyt yhdistyksille ja yrityksille palkkatukea henkilön työllistämiseen vamman tai sairauden perusteella vuosina 2004–2012. Virheen huomasi palkkatuen maksatusta hoitava Pohjoinen maksatusalue tammikuussa 2013. Virheelliset päätökset on tehty Länsi-Kainuun TE-toimistossa. Länsi-Kainuun, Itä-Kainuun ja Ylä-Kainuun TE-toimistot yhdistyivät Kainuun TE-toimistoksi 1.1.2013 lähtien.

Myönnetty palkkatuki on ollut liian suuri suhteessa työsopimuksessa sovittuun työaikaan ja työstä aiheutuviin palkkauskustannuksiin nähden. Myönnettäessä palkkatukea muuna kuin korkeimpana korotettuna palkkatukena tulee työajan olla vähintään 85 % alan säännöllisestä työajasta. Jos tuella palkattavan säännöllinen työaika on vähemmän kuin 85 % alan säännöllisestä työajasta, palkkatuki myönnetään vähennettynä ja työaikaan suhteutettuna.

Kainuun TE-toimisto on maaliskuussa selvittänyt palkkatuen myöntämisessä tehtyjä virheitä TE-toimiston asiakastietojärjestelmän tietojen ja työsopimuksien pohjalta. Päätökset on käyty läpi yksitellen. Liikaa maksetun tuen määrä on selvitetty siten, että myönnetystä tuesta on vähennetty ohjeiden mukainen tuen määrä, joka olisi pitänyt alun perin myöntää. Työaikana laskelmissa on käytetty kahdeksaa tuntia.

Ensimmäinen virheellinen palkkatukipäätös vamman tai sairauden mukaan on tehty vuonna 2004. Tilastoista on nähtävissä, että vuoden 2009 aikana virheellisten palkkatukipäätöksien määrä kasvoi huomattavasti.

VuosiVirh. päätökset   Hlöä Liikaa maksettu tuki €
2004–2008362354 033
2009–20108448158 123
2011–201216580294 305
yhteensä285151506 461

Virheelliset palkkatukipäätökset on tehty perehdytyksen ja yleisesti toimistossa hyväksytyn tavan mukaan. Asiantuntijat ovat ohjeistaneet työnantajia palkkatukiasioissa toimistossa valinneen hyväksytyn tavan mukaan. Työnantajat ovat toimineet TE-toimistosta saatujen ohjeiden ja päätöksien mukaan. Työnantajilla ei ole ollut tiedossa, että palkkatukipäätökset voisivat olla virheellisiä.

Virkailijat on perehdytetty ja ohjeistettu palkkatukiasioihin vaihtelevasti. Pääsääntöisesti vastuu perehdyttämisestä ei ole ollut yhdellä henkilöllä vaan perehdyttämisen on suorittanut kokeneempi virkailija. Palkkatukiasioista ja suurista muutoksista on pidetty yhteisiä koulutus- tai infotilaisuuksia joissa on käyty läpi palkkatukiasioita yleisesti, mutta tätä poikkeavaa myöntämiskäytäntöä ei ole näissä yleisissä tilaisuuksissa käsitelty.

Virheellisesti maksettujen palkkatukien takaisinperintäprosessista päättää Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus. Sieltä otetaan yhteyttä niihin työnantajiin, joille on myönnetty virheellisesti palkkatukea. Kainuun TE-toimisto on yhdistyksiin yhteydessä viikolla 13 ja toimittaa yhteenvedon virheellisistä päätöksistä.

Lisätietoja: Kainuun TE-toimisto,
johtaja Tiina Veijola, puh. 029 503 9116, [email protected]


Alueellista tietoa