Navigointivalikko
Uutiset 2014

Uutiset 2014

Uutiset

Talvi tulee taas (Pirkanmaan ELY-keskus)

Tienpitäjä valmistautuu talveen tuloon ennalta monin tavoin. Hoitourakoiden talvikausi alkaa, ja urakoitsijat ovat valmiina torjumaan liukkautta ja auraamaan teiltä lunta. Talvikeleillä myös renkaiden merkitys korostuu.

Talvi- ja pimeän ajan nopeusrajoitukset otettiin koko maassa käyttöön lokakuussa 29.10. alkaen. Näin hirvieläinten, pimeyden, märkien tienpintojen ja talviajan liukkaiden kelien aiheuttamaa kohonnutta onnettomuusriskiä voidaan pienentää ja lieventää onnettomuuksien seuraamuksia. Talvinopeusrajoitusten on todettu vähentävän erityisesti vakavia onnettomuuksia. Koko maassa niiden arvioidaan estävän vuodessa jopa 15 liikennekuolemaa ja 50 loukkaantumista.

Jokainen tielläliikkuja voi parantaa turvallisuuttaan myös itse: höllätään kaasujalkaa, jätetään kelivaraa ja varmistetaan, että ajovalot toimivat ja tuulilasi on puhdas. Myös talvirenkaat tulee olla vaihdettuna viimeistään joulukuun alkaessa.

Jalankulkijalle heijastin on halpa henkivakuutus. Erilaisia CE-merkittyjä heijastimia on nykyisin tarjolla jokaiseen makuun lähes kaikissa päivittäistavarakaupoissa. Kaukovaloilla pimeällä tiellä ajava autoilija havaitsee heijastinta käyttävän kävelijän jo 300 metrin päästä, kun ilman heijastinta kulkeva näkyy vain noin 100 metrin päähän. Heijastinta tarvitaan myös valaistuissa taajamissa, jossa sade, sumu ja huurtuneet ikkunat sekä katu- ja mainosvalot usein vaikeuttavat autoilijan havainnointia. Viimeistään nyt on hyvä tarkistaa koko perheen ulkovaatteet ja ripustaa kaikkiin vähintään yksi heijastin.


Alueellista tietoa