Navigointivalikko
Uutiset 2016

Uutiset 2016

Uutiset 2016

Hallitus jakoi 285 miljoonaa euroa rakennerahasto-ohjelmille ja rakennemuutosalueille

Hallitus päätti Suomen rakennerahasto-ohjelman, rajat ylittävän yhteistyön ohjelmien sekä rakennemuutosalueilla käytettävien varojen jaosta kuluvalle vuodelle. Rahoitusta jaettiin yhteensä 285 miljoonaa euroa. Lisäksi työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) päätti jakaa rakennemuutosalueille 5 miljoonaa euroa ja Maaseutuvirastolle 3,7 miljoonaa euroa Vähävaraisten avun toimenpideohjelman toteuttamiseen.

Alueellisesti päätettävissä olevaa EAKR:n myöntämisvaltuutta jaettiin maakuntaohjelmien toimeenpanosuunnitelmien mukaisesti ELY-keskuksille, maakuntien liitoille sekä Innovaatiorahoituskeskus Tekesille yhteensä 162 miljoonaa euroa. ESR:n myöntämisvaltuutta jaettiin maakuntaohjelmien toimeenpanosuunnitelmien mukaisesti ELY-keskuksille yhteensä lähes 86 miljoonaa euroa.

ESR:n valtakunnallisten teemojen myöntämisvaltuudet jaettiin ELY-keskuksille sekä sosiaali- ja terveysministeriölle TEM:n, opetus- ja kulttuuriministeriön sekä STM:n valitsemiin strategisten teemojen hankkeisiin.

Varoilla toteutetaan Suomen rakennerahasto-ohjelman mukaista hanketoimintaa. Varoja suunnataan erityisesti vaikean talous- ja työllisyystilanteen sekä pakolaistilanteen ja maahanmuuttajien kotouttamisen haasteisiin.

Rakennemuutosalueille 10 miljoonaa euroa

Keski-Suomen ELY-keskukselle jaettiin rakennemuutosvaltuutta yhteensä 10 miljoonaa euroa. Valtioneuvosto osoitti valtuudesta 5 miljoonaa euroa käytettäväksi kasvua ja työpaikkoja luoviin yritysten kehittämisavustuksiin alueilla, joihin Microsoft Oy:n työpaikkamenetykset kohdistuvat. Alueet ovat pääasiassa Salon seudulla. Työ- ja elinkeinoministeriö osoitti toiset 5 miljoonaa euroa EU-ohjelmavaltuudesta myönnettäviin yritysten kehittämisavustuksiin äkillisen rakennemuutoksen alueilla, lähinnä Salon, mutta osin myös Rauman seudulla.

Lue lisää:

 


Alueellista tietoa