Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Valtatie 8 korottaminen Vassorinlahden kohdalla sekä soratiehankkeet (Pohjanmaa)

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus aloittaa valtatien 8 korottamisen Vassorinlahden kohdalla noin 720 metrin matkalla. Vassorinlahden vesipinnan korkeuksiin vaikuttavat yhä tiheämmin toistuvat meritulvat. Lahteen muodostuu jääpatoja, jotka pahimmillaan ovat aiheuttaneet vesipinnan nousemisen valtatie 8:n pinnalle ja katkaisseet liikenteen mm. keväällä 2011 ja 2013. Hankkeen tarkoituksena on korottaa Vt 8 Vassorinlahden kohta niin, että estetään mahdollinen jääpatojen aiheuttama tulva valtatien 8 yli. Samalla turvataan Vt 8 tien rakenteet.

Vt 8 tien korottamisen vaikutukset Vassorinlahden ja Kyrönjoen suiston tulvavedenkorkeuksiin ovat asiantuntija-arvioiden mukaan hyvin pienet. Kyrönjoen suistoalueen tulvariskejä ja niiden mahdollisia vähentämistoimenpiteitä selvitetään tarkemmin laajapohjaisessa yhteistyöryhmässä, jonka työ valmistuu keväällä 2018.

Rakennustyöt aloitetaan Vassorinlahden kohdalla kesäkuun aikana siten, että kohde rakennetaan puolitietä kerrallaan ja liikenteenohjaus toteutetaan liikenevaloin. Rakennustyöt pyritään pääosin saamaan valmiiksi heinäkuun loppuun mennessä.

Lisäksi korjataan sorateitä

Soratiehankkeet; maantie 7232 Rekipellontie välillä Rekipelto - Hyyppä (Vöyri, Isokyrö), maantie 7390 Jepuantie välillä Finnabba - Lassfolk (Pedersöre) ja maantie 17795 Kosköntie välillä Österändän - Mararna (Mustasaari) korjataan siten, että teiltä poistetaan runko- ja pintakelirikkokohteet parantamalla teiden kantavuutta sekä kuivatusta. Soratiet jäävät sorapintaisiksi. Työt aloitetaan toukokuulla ja hankkeiden tulee olla valmiina lokakuun 2017 loppuun mennessä. Rakennusurakan pääurakoitsijana toimii Sundström Ab Oy. Hankkeiden urakkahinta on 1 037 500 euroa. Hankkeen kustannuksista vastaa Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskus.

Lisätietoja 

  • Projektipäällikkö Veijo Rajamäki, ELY-keskus, puh 0295 027 750

Tulva-asioissa

  • Vesitalousasiantuntija Suvi Saarniaho-Uitto, Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus,
    puh 0295 027 926

Urakoitsija

  • Työpäällikkö Emil Sundström, Sundström Ab Oy, puh 040 764 9815

Alueellista tietoa