Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Uhanalaisten lohikalojen elinmahdollisuuksia elvytetään Järvi-Suomessa (Järvi-Suomi)

Kalojen vaellusmahdollisuuksien palauttamista tuetaan Järvi-Suomessa kymmenessä kalatiehankkeessa. Muita kalataloudellisia kunnostushankkeita on kaikkiaan yli 50 jokikohteessa.

Järvi-Suomessa on parhaillaan käynnissä lukuisia toimenpiteitä uhanalaisten lohikalakantojen elvyttämiseksi aina suurhankkeista pieniin talkookunnostuksiin. Kalatie- ja suuremmat kunnostushankkeet ovat useita vuosia kestäviä prosesseja ja vaativat useiden organisaatioiden pitkäaikaista sitoutumista hanketoimintaan.

– Kalateiden toimivuutta ja kalamääriä seurataan parhaillaan muun muassa Vaajakoskella ja Hirvensalmen Kissakoskella, jossa luonnonmukaisen kalatien kautta kulki toukokuussa noin 1 400 kalaa, Pohjois-Savon ELY-keskuksen, Järvi-Suomen kalatalouspalvelujen kalastusbiologi Teemu Hentinen kertoo.

Lohikalakantojen elvyttäminen vaatii, että lisääntymis- ja syönnösalueiden välinen vaellusmahdollisuus on järjestetty, kalastus on kestävää ja lisääntymisalueet on kunnostettu.

– Emokalamäärien ja poikastuotannon seuranta kuuluvat tärkeänä osana lohikalakantojen elvyttämiseen, niin myös kalateiden toimivuuden seuranta, Hentinen kuvaa.

Vesistöreittien kunnostusta ja kalateiden rakentamista

Pohjois-Karjalassa vuonna 2017 merkittävimmät hankkeet liittyvät Ala-Koitajoen ja Pielisjoen järvilohen elvytystoimintaan sekä Lieksanjoen reitin kunnostuksiin. Etelä-Savossa merkittävimmät hankkeet ovat Puulaan laskevien jokien kunnostaminen ja Vuojakosken kalatien rakentaminen sekä Savonrannan Vuokalanreitin kunnostussuunnittelu ja kalateiden rakentaminen. Pohjois-Savossa merkittävimmät kunnostustoimet kohdistuvat Nilsiän reitin Laakajoen ja Juojärveen laskevan Lahnasjoen kunnostusten toteuttamiseen.

Keski-Suomessa on tarkoitus saada valmiiksi viime vuonna aloitettu Kivijärven Leukunjoen kunnostus, jonka toteuttaa Keski-Suomen ELY-keskus ja rahoittavat Pohjois-Savon ELY-keskuksen lisäksi Kivijärven kunta, kalastusalue ja osakaskunta. Kalatalousviranomainen on myöntänyt rahoitusta myös Saarijärven kaupungille Pyhäkosken ja Vuosjoen kunnostamiseen, lisäksi on tuettu useita suunnitteluhankkeita.

Päijät-Hämeessä merkittävin hanke on Kalkkistenkosken kalataloudellisen kunnostuksen suunnittelu. Kanta-Hämeessä kunnostetaan Ilmetynjoki Tammelassa ja jatketaan hyvin onnistunutta Vantaanjoen yläosan kalataloudellista kunnosta. Pirkanmaalla Ylöjärvellä valmistuu Parkkuunkosken kalaporras ja Ikaalisissa Kovesjoen kalaportaan suunnitelma. Näiden lisäksi Pirkanmaalla toteutetaan lukuisia pieniä kalataloudellisia kunnostuksia talkoovoimin.

Paikalliset toimijat tärkeitä kumppaneita

ELY-keskuksen Järvi-Suomen kalatalouspalvelut edistävät Järvi-Suomen alueen kalatalousviranomaisena kalataloudellisesti tärkeitä hankkeita neuvonnalla, yhteistyössä sidosryhmien kanssa sekä myöntämällä rahoitusta erilaisiin kalataloudellisiin kunnostus- ja rakentamishankkeisiin. Lisäksi hallituksen kärkihankeraha tarjoaa merkittävän lisäpanostuksen kunnostustoimintaan. Rahoitusta saadaan myös EU:n LIFE-rahastosta.

Valtion rooli on nykyään vähentynyt kalataloudellisissa kunnostushankkeissa.

– Kunnostushankkeiden toteuttaminen on yhä enemmän paikallisten toimijoiden varassa, ja ELY-keskukset toimivat hankkeissa yhä enemmän vain asiantuntijana ja rahoittajana, Hentinen toteaa.

 

Järvi-Suomessa rahoitusta saaneet kalataloudelliset kalatie- ja kunnostushankkeet vuonna 2017

Pohjois-Karjala

  • Ala-Koitajoen kalataloudelliseen kunnostaminen, Joensuu, Ilomantsi
  • Lieksanjoen reitin Naarajoen kalataloudelliseen kunnostaminen, Lieksa
  • Pielisjoen Kuurnan voimalaitoksen ohijuoksutusuoman kunnostussuunnittelu, Joensuu
  • Ala-Koitajoen järvilohelle kunnostettujen alueiden sammalsiirtokokeilu, Joensuu, Ilomantsi
  • Koitajoen planktonsiian kutualueiden kunnostussuunnittelu, Ilomantsi
  • Lieksanjoen yläosan kunnostussuunnittelu, Lieksa
  • Juuanjoen-Vepsänjoen kunnostussuunnittelu, Juuka
  • Sukkulanjoen kunnostussuunnittelu, Polvijärvi
  • Saarijoen kalatien rakentamissuunnittelu, Polvijärvi
  • Kuusojan Kankikosken kalatien rakentamissuunnittelu, Joensuu

 

Etelä-Savo

  • Vuokalanreitin koskien ennallistaminen ja kalatiesuunnittelu, Savonlinna
  • Puulaan laskevien koskien kalataloudellisen kunnostaminen ja Vuojakosken kalatie, Mikkeli, Kangasniemi
  • Kaitakosken kalatiesuunnittelu ja kunnostussuunnittelu, Mikkeli

 

Keski-Suomi

  • Leukunjoen kunnostaminen, Kivijärvi
  • Pyhäkosken ja Vuosjoen kunnostaminen, Saarijärvi
  • Kota- ja Hetonjoen, Konttijoen ja Pirttipuron, Vihanninjoen, Moksinjoen sekä Mustospuron kunnostussuunnittelu, Saarijärvi
  • Hahmajärven laskupuron kunnostussuunnitelma, Kuhmoinen
  • Kuhma- ja Hörhänkosken kunnostussuunnitelma, Kuhmoinen
  • Mämmenkoskien Myllykosken kunnostuksen lupahakemussuunnitelma, Äänekoski
  • Asunnan reitin virtavesikunnostushankkeen suunnitelman täydentäminen, Keuruu

 

Päijät-Häme, Kanta-Häme ja Pirkanmaa

  • Rihun reitin kunnostaminen, Heinola
  • Kalkkistenkosken kunnostussuunnittelu, Asikkala
  • Mustijoen kunnostussuunnittelu, Lahti
  • Porvoonjoen yläosan kunnostaminen, Lahti ja Orimattila
  • Alajoen kunnostaminen, Hämeenlinna
  • Vantaanjoen kunnostaminen, Riihimäki
  • Kaartjoen kunnostussuunnittelu, Hämeenlinna
  • Ojajoen kunnostussuunnittelu ja kunnostaminen, Loppi
  • Ilmetynjoen kunnostaminen, Tammela
  • Parkkuun Alisenkosken kalaportaan ja Ylisenkosken kalatien rakentaminen, Ylöjärvi
  • Asuntilan reitin kunnostaminen, Tampere
  • Taipaleen reitin kunnostaminen, Orivesi
  • Jyllinjoen kunnostaminen, Ikaalinen
  • Koveskosken kalaportaan suunnittelu, Ikaalinen

 

Pohjois-Savo

  • Laakajoen luonnon uoman kunnostaminen, Sonkajärvi
  • Lahnasjoen kunnostaminen, Tuusniemi
  • Mäntyjoen kunnostaminen, Kaavi

 

Lisätietoja:

Pohjois-Savo: johtava kalatalousasiantuntija Timo Takkunen, Kuopion toimipaikka, p. 0295 026 626

Etelä-Savo: kalastusbiologi Teemu Hentinen, Mikkelin toimipaikka, p. 0295 024 037

Keski-Suomi: kalastusbiologi Mari Nykänen, Jyväskylän toimipaikka, p. 0295 024 581

Päijät-Häme, Kanta-Häme ja Pirkanmaa: johtava kalatalousasiantuntija Jorma Kirjavainen, Tampereen toimipiste, p. 0295 025 059

Pohjois-Karjala: kalastusbiologi Timo Turunen, Joensuun toimipaikka, p. 0295 026 112

www.rahatpintaan.fi

www.ely-keskus.fi > Palvelut > Rahoitus ja avustukset > Harkinnanvaraiset valtionavustukset vesistö- ja kalataloushankkeisiin


Alueellista tietoa