Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Talouden taantuma varjostaa alueiden lähiajan näkymiä

Taantuma näkyy varovaisuutena kuluttajien ja yritysten toiminnassa ja myös työllisyys on heikentynyt alueilla. Noin puolessa seutukunnista elinkeinoelämän tilanne on heikentynyt viime kevääseen verrattuna ja tilanteen odotetaan pysyvän ennallaan seuraavan puolen vuoden aikana. Tänään julkaistu Alueelliset kehitysnäkymät –katsaus valottaa alueiden nykytilannetta ja tulevia näkymiä.

Elinkeinoelämän näkymät paremmat vuoden aikajänteellä

Alueiden näkymiin vaikuttavat edelleen jatkuva Venäjän hyökkäyssota usealla toimialalla, rakentamisen hiljeneminen ja vientiteollisuuden epävarmuus. Myös kuntien taloustilanteen vaikeudet ja hyvinvointialueiden säästöt näkyvät alueiden arvioissa kehityksestä. Tilanteen odotetaan kuitenkin suurimmassa osassa seutukuntia säilyvän ennallaan, ja vain kahdeksassa seutukunnassa ennakoidaan näkymien edelleen heikkenevän puolen vuoden aikana.

Vuoden aikajänteellä elinkeinoelämän näkymät arvioidaan jo selvästi paremmiksi, ja yhtä lukuun ottamatta kaikki seutukunnat arvioivat tilanteen joko paranevan tai säilyvän ennallaan. Uusiutuvan energiatuotannon ja vihreän siirtymän investoinnit ovat kasvussa, ja etenkin läntisessä osassa maata on rakenteilla tuulivoima- ja aurinkoenergiahankkeita. Myös vetyinvestointeja on suunnitteilla eri puolilla maata.

Työvoiman kysyntä on hiipunut

Avoimia työpaikkoja on selvästi vähemmän kuin vuosi sitten, ja työttömiä ja lomautettuja työnhakijoita on vastaavasti enemmän. Työttömyyden odotetaan suurimmassa osassa alueita säilyvän ennallaan tulevan puolen vuoden aikana. Vuoden päähän ulottuvissa arvioissa myös työttömyyden odotetaan helpottuvan.

Osaavan työvoiman saatavuus on hetkellisesti helpottunut suhdannetilanteen heikettyä. Heikkenevä väestökehitys ja työvoiman määrän supistuminen vaikuttavat kuitenkin edelleen voimakkaasti alueiden näkymiin ja elinvoimaisuuteen.

Lue lisää

Talouden taantuma varjostaa alueiden lähiajan näkymiä (Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote 2.5.2024, tem.fi)