Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Rankkasateet saivat aikaan ennätystulvan Alajärvellä – Paalijärventie on edelleen poikki (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)

Viikonlopun voimakkaat sadekuurot saivat Kuninkaanjoella ja lähipuroilla aikaan kunnon kesätulvan Alajärven Kortekylällä. Vettä arvioidaan olleen liikkeellä jopa enemmän kuin suurella kevättulvalla. Tulva peitti alleen satoja hehtaareja peltoa. Tulvavesi söi tierumpuja ja katkaisi teitä. Myös joitakin loma-asuntoja kastui ja kulkuyhteys muutamaa taloon katkesi.

Paalijärventie on edelleen poikki tulvien takia

Kortekylän lisäksi vettä satoi runsaasti Möksyn, Kortekylän, Koivumäen ja Paalijärven alueilla. Sadevesi tulvi tielle monin paikoin, mikä on aiheuttanut haittaa liikenteelle. Alueella jouduttiin katkaisemaan teitä ja laskemaan nopeusrajoituksia. Valtatiellä 16 tapahtui myös kolme lievää pientareelle suistumista veden noustua äkillisesti tielle. Tilanne on kuitenkin rauhoittunut ja teitä on avattu uudestaan liikenteelle.

Korjaustöitä ei ole päästy aloittamaan Paalijärventiellä, joka on edelleen poikki korkean vedenpinnan takia. Siltarummun korjaustyöt aloitetaan vedenpinnan laskettua, mutta tie tulee olemaan poikki Kivisillanpuron kohdalta ainakin tämän päivän ajan. Paalijärventiellä on tällä hetkellä kiertotieopastus.

Vesimäärät ovat suuria

Paikallisen asukkaan mittauksen mukaan sademäärä oli yli 60 mm kahden päivän aikana. Vimpelin Savonjoki ja pienemmät Alajärven ja Vimpelin alueen purot tulvivat. Pienemmillä puroilla vesi oli sunnuntai-illalla jo laskenut. Vedenpinta Kuninkaanjoen mittauspisteellä on laskenut sunnuntai-illan huippulukemista maanantaina-aamulla noin 20 cm.

Suuri tulovirtaama on nostanut Alajärven pinnan ylärajan tuntumaan. Alajärven juoksutus on nostettu tasolle 36 m3/s, joka on harvinaisen suuri kesäjuoksutus. Koskenvarren voimalaitokselle tälle viikolle suunnitellut huoltotyöt siirtyvät suurten virtausten takia. Myös Lappajärven pinta on noussut useita senttejä ja pinta on noin 30 cm ajankohdan keskimääräistä korkeammalla. Lappajärven juoksutusta lisätään alkuviikolla.

Myös muualla Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla virtaamat nousivat viime viikon sateiden vaikutuksesta, mutta ovat nyt kääntymässä laskuun. Loppuviikolle ennustettu lämmin sää saanee virtaamat pienenemään edelleen. Useimpien säännösteltyjen järvien pinnat ovat ajankohdan keskimääräistä korkeammalla. Vedenpinnan korkeustiedot ovat löydettävissä www.ymparisto.fi/vesistoennusteet.

 

Lisätietoja Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksesta:

  • Aluevastaava Jaakko Huhtala, puh. 0295 027 720 (tiet)
  • Vanhempi insinööri Katja Haukilehto, puh. 0295 027 794 (vesistö)

Alueellista tietoa