Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Porotuen haku käynnissä – koko poronhoitoalueen porotukihakemukset Lapin ELY-keskukseen (Lapin ELY-keskus)

Porotalouden eläinkohtaisen tuen (porotuki) haku on avautunut tänään. Porotukea maksetaan 28,50 euroa/eloporo. Tukea on haettava Lapin ELY-keskuksesta viimeistään 1.9.2015.

Porotuen ehdot ovat muuttuneet: Porotalouden eläinkohtaista tukea koskeva yläikäraja ja MYEL-ehto ovat poistuneet. Ruokakunnaksi katsotaan samassa taloudessa asuva perhekokonaisuus. Ruokakunnaksi katsotaan myös jakamaton kuolinpesä.

Tuen hakeminen

Tuen saamiseksi ruokakuntaan kuuluvien henkilöiden tulee omistaa poronhoitovuoden 2014/2015 päättyessä vähintään 80 eloporoa. Tukeen oikeuttavien eläinten omistusoikeus ja määrä perustuvat pääsääntöisesti poronhoitovuodelta 2014/2015 laadittuun viralliseen poroluetteloon.

Tuen saajalta edellytetään muistiinpanojen pitämistä porotalouden tuloista ja menoista. Muistiinpanovelvollisuudesta johtuen tukihakemuslomakkeeseen tulee liittää porotalouden muistiinpanoista (Pomu) tuloslaskelmasivu, jolla hakijan voidaan todeta tehneen tuen saannin edellyttämät muistiinpanot. Muistiinpanovelvollisuutta seurataan eläinkohtaisen tuen valvonnan yhteydessä. Uusien porotukihakijoiden osalta liitelomaketta ei vaadita.

Tukea ei makseta niistä eloporoista, jotka ylittävät paliskunnille tai niiden osakkaille määrätyt suurimmat sallitut eloporojen määrät. Jos paliskunnan eloporojen määrä ylittää paliskunnille määrätyn suurimman sallitun eloporojen määrän, ruokakuntien tukikelpoisten eloporojen määrää vähennetään ylimääräisten porojen osalta samassa suhteessa kuin ruokakunnat omistavat eloporoja paliskunnassa. Eloporojen määrän jääminen 80 eloporoa pienemmäksi ei estä tuen myöntämistä ruokakunnalle jäljelle jääneiden eloporojen määrän perusteella, jos ruokakunnalla on ennen vähennystä ollut eloporoja vähintään 80.

Tukea ei makseta myöskään niistä eloporoista, jotka osakkaan olisi paliskunnan hyväksymien vuosittaisten teurastussuunnitelmien mukaan pitänyt teurastaa. Jos ruokakunnan edellä tarkoitettujen teurastamatta jättämien porojen määrä on yli kolme prosenttia eloporojen määrästä, tukea ei makseta ruokakunnalle lainkaan.

Porotukea haetaan lomakkeella 227. Lomake löytyy suomi.fi -palvelusta.

Porotaloudelle maksettavaa eläinkohtaista tukea koskevien hakemusten käsittely on keskitetty koko poronhoitoalueen osalta Lapin ELY-keskukseen. Tukihakemukset tulee toimittaa 1.9.2015 mennessä osoitteeseen

Lapin ELY-keskus
Kirjaamo
PL 8060
96101 Rovaniemi

Lisätietoja Lapin ELY-keskuksesta:
Porotalousasiantuntija Päivi Kainulainen, puh. 0295 037 038
paivi.kainulainen(at)ely-keskus.fi

 


Alueellista tietoa