Navigointivalikko
Uutiset 2017

Uutiset 2017

Uutiset 2017

Pk-yrityksille tarjolla lisäpotkua tuotekehitykseen tai kansainvälistymiseen (Pirkanmaa)

ELY-keskuksen myöntämällä kehittämisavustuksella voidaan tukea pk-yritysten kansainvälistymishankkeiden valmistelua ja vientitoiminnan käynnistämisestä tai laajentamisesta uusille markkina-alueille sekä osallistumista kansainvälisille messuille yrityksen omalla messuosastolla. Edellä mainittujen lisäksi kehittämisavustusta myönnetään myös yritysten uusien tuotteiden ja tuotantomenetelmien kehittämiseen tai liiketoimintaosaamisen kehittämiseen.

Pirkanmaan ELY-keskus toivoo erityisesti rahoitushakemuksia, jotka liittyvät energiatehokkuuteen, kiertotalouteen, cleantechiin, ja vähähiilisyyden edistämiseen esim. digitaalisuuden avulla.

Rahoituspäätöksiä tehtäessä kehittämisavustusta suunnataan erityisesti kasvuhakuisille, kansainvälistyville ja aloitusvaiheessa oleville yrityksille. 

Vuonna 2017 kehittämisavustuksella on mahdollista rahoittaa noin 100 pirkanmaalaisen pk-yrityksen kehittämisprojektia 4,5 miljoonalla eurolla.

Kehittämisavustusta myönnettiin vuonna 2016 Pirkanmaalla 74 yritykselle yhteensä 3,4 miljoonaa euroa. Avustusta haki 97 yritystä. Pääosa kehittämishankkeista kohdistui yritysten kansainvälistymisen edistämiseen.

Vuonna 2016 myönnetyillä avustuksilla arvioidaan saavutettavan yrityksissä 134 miljoonan euron liikevaihdon lisäys ja hankkeiden toteuttamisen arvioidaan synnyttävän yrityksissä 482 uutta työpaikkaa.
28 prosenttia (21 kpl) hankkeista kohdistui EU:n rakennerahasto-ohjelman mukaisiin vähähiilisyyttä edistäviin toimenpiteisiin.

Lisätietoja ELY-keskuksessa antavat yritysasiantuntijat

  • Pirjo Isometsä, puh. 0295 036 049 ja
  • Riitta Rakkola, puh. 0295 036 094.

Sähköposti: [email protected]


Alueellista tietoa