Navigointivalikko
Uutiset 2017

Uutiset 2017

Uutiset 2017

Lapin keino kertoo lappilaisista, jotka ovat toteuttaneet ideoitaan maaseuturahaston avulla (Lappi)

Olemme avanneet Lapin keino -internetsivuston osoitteessa www.lapinkeino.fi. Kerromme sivuilla lappilaisista, jotka ovat kehittäneet yritystään tai asuinseutuaan ja saaneet rahoitusta maaseutuohjelmasta. Lapissa maaseutuohjelman rahoitusta myöntää Lapin ELY-keskus sekä viisi paikallista Leader-ryhmää.

Hanke sanana ärsyttää monia, vaikka se on väline monenlaisten asioiden toteuttamiseen. Hanke voi olla kaikkea ison organisaation kehittämisprojektin ja pienen kylän uuden yhteisen harrastusvälineen hankkimisen väliltä. Hanke yksin ei ole tärkeä, vaan se mitä sillä saadaan aikaan. Ilman ideoita ja niiden toteuttajia tuloksia ei synny ja haluamme esimerkkien voimalla kannustaa yhä useampaa omaehtoiseen kehittämiseen. Hyvät hankkeet tekevät Lapista entistäkin paremman paikan elää.

Sivustolla on kartta, jolle olemme sijoittaneet maaseutuohjelman ohjelmakaudella 2014-2020 Lapissa rahoitusta saaneet hankkeet. Jokaisen kartalla olevan pallukan kohdalla on tehty tai ollaan tekemässä jotain uutta. Monta potentiaalista jutun juurta siis.

Suora linkki karttaan: http://bit.ly/2mqL4Kz

Toivomme Teidänkin tarttuvan alueeltanne löytyviin aiheisiin ja kertovan niistä omasta näkökulmastanne. Sivustolta löytyvää materiaalia saa hyödyntää ja autamme mielellämme vaikkapa kuvamateriaalia toimittamalla. Viestintäkoordinaattori Tuuli Kontioon voi olla yhteydessä, jos kaipaa taustatietoa hankkeista tai lisää faktaa maaseutuohjelmasta.

Lapin keinon takaa löytyy samaa nimeä kantava Lapin ELY-keskuksen ja Leader-ryhmien yhteinen viestintähanke, jota hallinnoi Outokaira tuottamhan ry. Hankkeen viestintäkoordinaattorina toimii Tuuli Kontio. Lapin keino löytyy myös Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Lapin Keino
www.lapinkeino.fi

Lisätietoja:

Tuuli Kontio
Viestintäkoordinaattori
Lapin keino -hanke, Outokaira tuottamhan ry
P. 040 1960 607, [email protected]

Anne Anttila
toiminnanjohtaja
Leader Outokaira tuottamhan ry
P. 0400 161 034, [email protected]

Hannu Linjakumpu
Yksikön päällikkö
Lapin ELY-keskus
P. 0295 037 083, [email protected]


Alueellista tietoa