Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Lämmin ja sateinen sää nostaa Pohjanmaan jokien pintoja (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)

Viime päivien sateet ja lämmin sää ovat nopeasti nostaneet Pohjanmaan jokien vedenkorkeuksia ja virtaamia. Tuleville päiville ennustetut sateet nostavat virtaamia edelleen. Voimakkaimmin virtaamat ovat alkuviikosta nousseet rannikon pienillä joilla, kuten Lapväärtinjoella, Närpiönjoella, Maalahdenjoella ja Laihianjoella.

 Myös Kyrönjoki ja Lapuanjoki ovat nousussa ja nousu jatkuu lämpötilan pysyessä nollan yläpuolella.  Lisäksi runsaat sateet ovat mahdollisia lähipäivinä. Kyrönjoen ja Lapuanjoen virtaamahuippujen ennustetaan osuvan loppuviikolle. Veden nousu oli ollut erityisen nopeaa Kyrönjoella Hanhikoskella, jossa joen pinta nousi  tiistain aikana runsaalla metrillä.

Tulvan ennustetaan jäävän keskimääräistä tulvaa pienemmäksi. Joet saattavat tulvia loppuviikosta alavimmille pelloille esimerkiksi Lapuanjoen Liinamaassa.

Vesisateet ja nopea sulaminen lisäävät myös taajamissa esiintyvien hulevesitulvien riskiä. Lisäksi monet rummut ovat jäässä ja aiheuttavat ojien ja purojen tulvimista.

 Pohjanmaan järvet ovat pääosin ajankohdan normaalilla tasolla. Lappajärven vedenpinta on kuitenkin 50 cm ja Lestijärven pinta 25 cm ajankohdan keskimääräistä korkeammalla. Sulamisvedet kääntävät järvien lievään pinnat nousuun.

Lisätietoja:

  •  Johtava vesitalousasiantuntija Katja Haukilehto, puh. 0295 027 794
  •  Vesistöyksikön yksikön päällikkö Liisa Maria Rautio, puh. 0295 027 919

Alueellista tietoa