Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

ELY-keskus tarkasti tilanteen Kittilän kaivoksella (Lapin ELY-keskus)

Lapin ELY-keskus on tehnyt tarkastuskäynnin Kittilän kaivokselle 4.11.2015. Tarkastuksessa käytiin läpi ELY-keskuksen 23.10.2015 antaman ympäristösuojelulain 123 §:n mukaista ilmoitusta koskeva päätös ja ilmoituksen toimenpiteitä koskevat määräykset.

Saatujen tietojen mukaan vuotavan altaan pinta on alentunut tasolle +232,33 m ja se on noin 1,4 metriä alempana kuin korkeimmillaan ollessa. Yhtiö on toiminut ilmoituksensa ja päätöksessä annettujen määräysten mukaisesti. Esimerkiksi Seurujoen veden tilaa seurataan tehostetusti.

Tehdyn tarkastuksen perusteella tilanne kaivoksella on kehittynyt suotuisaan suuntaan eikä välitöntä altaan murtumisen riskiä pitäisi olla.  

Seuraava tarkastuskäynti tehdään ensi viikolla.

Lisätietoja  Johtaja Timo Jokelainen, puh 0295 037 339

LIITE 23.10.2015 annettu päätös


Alueellista tietoa