Navigointivalikko
Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

Tiedotteet 2016

ELY-keskuksen yritysrahoituksen katsaus alkuvuoteen 2016 (Pohjois-Karjala)

Vireillä uutta yritystoimintaa ja vientiä

ELY-keskuksen kautta on Pohjois-Karjalaan kanavoitunut vuoden alkupuoliskolla tukea yritysten perustamiseen ja kehittämiseen yhteensä noin 11 miljoonaa euroa. Rahoituksen avulla liikkeelle lähtee noin 28 miljoonan euron kokonaisinvestoinnit. Yritysten hankkeiden tuloksena arvioidaan syntyvän lähes 400 uutta työpaikkaa, 56 miljoonaa euroa uutta liikevaihtoa, josta noin 17 miljoonaa euroa viennistä. Uusia yrityksiä alueelle on alkuvuonna syntynyt 145 kappaletta, pääosin starttirahoituksen (118 kpl) ja uuden maaseuturahaston perustamistuen (24 kpl) avulla.

Yritysten kehittämisrahoitus myönteisesti vireille

ELY-keskus myönsi yrityksen kehittämisavustusta Pohjois-Karjalaan noin 5,1 miljoonaa euroa 35 hankkeeseen. Myönnetyn rahoituksen arvioidaan käynnistävän maakunnan yrityksissä lähes 15 miljoonan euron kehittämis- ja investointihankkeet. Rahoituksen myötävaikutuksella arvioidaan syntyvän rahoitettuihin yrityksiin uutta liikevaihtoa lähes 33 miljoonaa euroa, josta uutta vientiä yli 17 miljoonaa euroa, uusia työpaikkoja lähes 190 ja uusia yrityksiä 3 kappaletta.

Team Finland palvelut hyvässä vauhdissa

Yrityksille suunnatut kasvu- ja kansainvälistymispalvelut on otettu maakunnassa tehokkaasti käyttöön. Team Finland (TF) – verkostoyhteistyö kokoaa julkiset toimijat ja rahoittajat, esimerkiksi ELY-keskukset ja Tekes, tukemaan yrityksen innovaatiotoimintaa, silloin kun yritys kehittää kilpailukykyisiä ratkaisuja kansainvälisille markkinoille. Ulkomaan toimipisteissä, esimerkiksi suurlähetystöissä, toimivat Team Finlandin asiantuntijat auttavat suomalaista yritystä avaamaan kaupallisia yhteyksiä maailmalla. Pohjois-Karjalassa TF -palveluehdotus on tehty 11 yritykselle. Lisäksi 15 organisaatiota ja yritystä maakunnasta osallistuu Finpron kasvuohjelmiin.

Osana valtakunnallista Team Finland –verkostoa Tekes ja ELY-keskus hakevat erittäin kasvuhakuisia, kansantalouden kannalta merkittävää viennin kasvua tavoittelevia yrityksiä pitkäjänteiseen kehittämisyhteistyöhön Vientiä Tuplasti -kampanjaan. Tavoitteena on yrityksen viennin kaksinkertaistaminen seuraavan viiden vuoden aikana. Vielä ehtii mukaan, hakuaika päättyy elokuun lopussa 2016.

Maaseuturahaston yritystuella lennokas lähtö Pohjois-Karjalassa

Maaseuturahaston uudistunut yritysrahoitus on ollut kysyttyä Pohjois-Karjalassa. Hakemuksia on otettu vastaan jo lähes 200 kappaletta. Tietojärjestelmän viiveistä huolimatta päätöksiä niihin on tehty 120 kappaletta. Tukea on myönnetty noin 6 milj.€. Tuetuissa hankkeissa on toteutumassa lähes 14 miljoonan euron investoinnit. Uutta liikevaihtoa näistä arvioidaan syntyvän noin 24 miljoonaa euroa ja työpaikkoja syntyvän yli 200 kpl.

Erityisen suosittu on ollut uutena tukimuotona käyttöön otettu yrityksen perustamistuki, jota on myönnetty 43 yritykselle 1,1 milj.€. Tällä on tuettu 24 uuden yrityksen käynnistymistä ja 19 toimivan yrityksen liiketoiminnan uudistamista. Määrä on valtakunnallista kärkitasoa.

Maaseuturahaston perustamistuella halutaan edesauttaa uusien yritysten syntymistä ja liiketoiminnan uudistamista tilanteessa, jossa maakunnan työttömyys on korkea ja yrittäjäkunta ikääntyvää. Yksi maaseuturahastosta yritystukea saanut yritys on PrivAir Oy (toimitusjohtaja Tuomas Koskinen) (tarkemmin tiedotteen lopussa).

Yritysten kasvun ja kansainvälistymisen tukemiseksi kootaan valtion työvoima- ja yrityspalvelut asiakaslähtöisemmäksi kasvupalveluksi. Pohjois-Karjala on edennyt hyvin tässä muutoksessa, ja on valittu yhdeksi valtakunnalliseksi kokeilualueeksi uudistuksen toteuttamisessa.

Lisätietoja

Johtaja Ritva Saarelainen, puh. 0295 026 168, ritva.saarelainen(at)ely-keskus.fi
yksikön päällikkö Kalevi Pölönen, puh. 044 246 4670, kalevi.polonen(at)ely-keskus.fi
yksikön päällikkö Pekka Tahvanainen, puh. 0295 026 107, pekka.tahvanainen(at)ely-keskus.fi
Yritysasiantuntija (maaseuturahasto) Tapani Mikkonen, puh. 0295 026 079, tapani.mikkonen(at)ely-keskus.fi

Lisätietoja Maaseutuohjelmasta ja maaseuturahaston yritystuesta:

http://mahdollisuuksienmaa.fi/fi/etusivu/

https://www.maaseutu.fi/fi/Sivut/default.aspx

www.maakaista.fi

Lisätietoja TEAM Finland -verkostosta ja Vientiä tuplasti -kampanjasta

http://team.finland.fi/

https://www.rakennerahastot.fi/web/ita-suomen-suuralue/etusivu/-/asset_publisher/2OjtcIgOTFp1/content/vienti-kasvuun-kehittamiskumppanuudella

PrivAir OY

Priv Air Oy on muuttanut toimialansa lentotoiminnaksi ja sijoittanut aikaisemmalla liiketoimilla hankittuja varoja liikenneilmailun edellytykset täyttävän lentokaluston hankintaan ja uuden toiminnan käynnistämiseen. Yrityksen kannalta kyseessä on täysin uuden liiketoiminnan käynnistäminen. Tukea on myönnetty kaupallisen lentotoiminnan käynnistämiseen perustamistukena ja kokeiluun On-Demand kimppakyytilentojen toimintamallin kehittämiseen. Lisäksi yrityksen henkilöstön osaamista on kehitetty ELY-keskuksen koulutustuella.

Yrityksen yhteystiedot:

PrivAir Oy
Toimitusjohtaja Tuomas Koskinen
Heinälammentie 8, 80400 Ylämylly, p. 0500 212 180
[email protected]
taksilento.fi


Alueellista tietoa