Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Avustusta haettavana kaupunkivesien haitta-aineiden hallintaan

Kaupunkivesien hallinnan ja haitallisten aineiden vähentämisen hankkeille voi hakea avustusta 2.4.-15.5.2024 välisenä aikana Etelä-Savon ELY-keskuksesta. Avustusta on tarjolla noin neljä miljoonaa euroa. Haku on valtakunnallinen ja avustusta voivat hakea kunnat, kuntayhtymät ja näiden omistamat yhtiöt ja muut kuntaomisteiset toimijat, yhdistykset, yritykset sekä muut yhteisöt lukuun ottamatta valtion virastoja ja laitoksia. Avustusta ei voida myöntää yksityishenkilölle.

Haitta-aineet hallintaan -teemassa käynnistetään kolme hakukokonaisuutta, jotka ovat:

1. Haitallisten aineiden vähentäminen ja riskienhallinta viestinnän ja ohjauksen avulla

Haitallisten aineiden pääsyä jäte- ja hulevesiin tulee vähentää, jotta niiden kokonaishaitta-ainekuormaa saadaan pienennettyä. Ohjeistusten avulla voidaan vähentää haitta-aineiden pääsyä jäte- ja hulevesiin niin kuluttajien kuin eri toimialojenkin keskuudessa.

2. Taajamien hulevesien laadun hallinta

Kaupunkialueiden rakennetuilta pinnoilta on todettu hulevesien mukana päätyvän vesiympäristöön useita tunnistettuja haitallisia aineita makro- ja mikroroskien lisäksi.  Haitallisten aineiden pääsyä jäte- ja hulevesiin tulee vähentää, jotta niiden kokonaishaitta-ainekuormaa saadaan pienennettyä.

3. Yhdyskuntajätevesistä vesiympäristöön ja jätevesilietteeseen päätyvien haitallisten aineiden vähentäminen

Vaikka suurimman osan jätevedenpuhdistamoille päätyvistä haitallisista aineista on osoitettu tulevan kotitalousjätevesien mukana, voi haitta-aineiden osalta konsentroituneimpiin jätevesiin kohdistuva kohdennettu poisto olla ratkaisevaa riskien vähentämisen kannalta. Päästölähteellä tapahtuvalla kohdennetulla poistolla saadaan myös vähennettyä haitallisten aineiden määrää jätevesilietteessä, mikä osaltaan voi lisätä lietteen (maaperä)hyötykäytön hyväksyttävyyttä.

Tarkempi hakukokonaisuuksien sisältö ja ohjeistus löytyvät hakuohjeesta:

Avustus kaupunkien vesien hallintaan ja haitallisten aineiden vähentämiseen

Vesiensuojelun tehostamisohjelmasta Ahti-ohjelmaan

Kaupunkivesien hallinta ja haitallisten aineiden vähentäminen on ollut yksi vesiensuojelun tehostamisohjelman teemoista. Jatkossa kokonaisuus on osa Ahti-ohjelman ”Haitta-aineet hallintaan” -teemaa.

Kaupunkivesiteeman puitteissa on järjestetty viisi avustushakua, joiden painopisteinä ovat olleet viemäröidyt yhdyskuntajätevedet, hulevedet ja viemäriylivuodot sekä nämä painopisteet yhdistävänä tekijänä taajamien ja rakennetun ympäristön vesienhallinta ja -suojelu alueiden käytön, kaavoituksen ja rakentamisen sekä kokonaisvaltaisten kaupunkivesien hallintasuunnitelmien avulla. Tutustu myös juuri julkaistuun Kaupunkivesien riskit haltuun -piirrosvideoon:

Ely Kaupunkivedet (youtube.com)

Lue lisää

Avustusta haettavana kaupunkivesien haitta-aineiden hallintaan, ELY-keskuksen tiedote, 15.3.2024 (sttinfo.fi)