Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Sinilevät runsastuneet merialueilla, sisävesillä levätilanne ennallaan (Varsinais-Suomi, Satakunta)

Kuluvalla viikolla sinilevämäärät ovat lisääntyneet merialueilla, ja varsinkin Saaristomerellä sinilevää esiintyy tällä hetkellä laajalti. Paikoin levämäärät ovat runsaita. Selkämeren rannikkovesillä on Rauman alueella ja Mannervedellä tehty havaintoja runsaista sinileväesiintymistä. Lounais-Suomen sisävesissä sinilevätilanne on pysynyt melko samana viime viikkoon verrattuna. Ilman ja veden lämpeneminen tällä viikolla on nopeuttanut levien kasvua. Heikkotuulinen sää on saanut sinilevät nousemaan vedenpintaan edistäen leväkukintojen muodostumista.

Varsinais-Suomen ELY-keskuksen leväseurannan merialueiden vakiohavaintopaikoilla sinilevää on havaittu runsaasti Nauvon Seilissä ja Korppoon Utössä, sekä Uudenkaupungin Isossa Marjakarissa. Vähän sinilevää on havaittu Kustavin Laupuisissa ja Ströömissä, Merimaskun Kirkonsalmessa, Rauman Otanlahdella, Mynälahden Kärmäläisessä, Kemiönsaaren Genbölen uimarannalla ja Nauvon Trunsössä sekä Korppoon Korpoströmissä. Muita havaintoja on kuluvalla viikolla tullut mm. Nauvon, Korppoon, Kemiönsaaren ja Västanfjärdin merialueilta. Rauman alueella on havaittu erittäin runsaasti levää rantavesissä useissa paikoissa.

Rajavartiolaitoksen valvontalennoilla tekemien havaintojen mukaan eteläisellä Saaristomerellä ja Kustavin alueella on sinilevää veteen sekoittuneena, ja Nauvon ja Korppoon pääsaarten eteläpuolisella merialueella on havaittu runsasta pintakukintaa.

Koska sää jatkuu lämpimänä ja heikkotuulisena, on odotettavissa, että sinilevät runsastuvat lähipäivinä merialueilla edelleen, ja pintakukintoja esiintyy.

Sisävesialueiden vakiohavaintopaikoilla sinilevää on havaittu runsaasti Köyliönjärven Yttilän Ottassa ja Painion Moronperässä. Vähän sinilevää on havaittu Isojärven Eekvistinselällä ja Vähäselällä. Myös Kiskon ja Rymättylän Kirkkojärvissä sinilevää havaittiin tällä viikolla vähäinen määrä. Kansalaishavaintoja sisävesialueilta ei ole kuluvalla viikolla ELY-keskukseen ilmoitettu.

On syytä muistaa varovaisuus sinileväpitoisen veden kanssa. Vettä, jossa on silminnähden runsaasti sinilevää, ei pidä käyttää talousvetenä, löylyvetenä tai syötävien kasvien kasteluvetenä. Edes keitettynä sinileväpitoinen vesi ei ole käyttökelpoinen, sillä sinilevien tuottamat myrkyt kestävät hyvin keittämistä. Runsaasti sinilevää sisältävässä vedessä ei kannata uida ja erityisesti lapsien ja lemmikkien päästämistä sinileväpitoiseen rantaveteen on syytä välttää. Uimisen jälkeen on hyvä muistaa peseytyä puhtaalla vedellä iho-oireiden välttämiseksi.

Ilmoita levähavainnosta

Vakiohavaintopaikkojen lisäksi Varsinais-Suomen ELY-keskus ottaa vastaan levähavaintoja koko Lounais-Suomen alueelta. Havainnot voi ilmoittaa numeroon 0295 022 530. Järvi-Meriwikiin voi jokainen merkitä levähavaintonsa, joko kirjautumalla palveluun tai älypuhelimeen ladattavan Havaintolähetti-sovelluksen kautta. Havaintoonsa voi myös liittää kuvan leväesiintymästä. Järvi-meriwikiin kirjataan ahkerasti levähavaintoja kesän aikana, joten sieltä saa ajantasaista tietoa levien esiintymisestä. Kannattaa tutustua. Lounais-Suomen sinilevähavainnot-karttasovellukseen päivitetään viikoittain vakiohavaintopaikkojen sinilevätilanne, ja myös muut kansalaishavainnot löytyvät karttapalvelusta. Erityisen runsaista tai poikkeuksellisista levähavainnoista on mahdollista lähettää myös näyte analysoitavaksi Varsinais-Suomen ELY-keskukseen. Ennen levänäytteen lähettämisestä tulee olla yhteydessä ELY-keskukseen (0295 022 530).

Linkkejä:

Lisätietoja:

Harjoittelija Elina Ek, 0295 022 530
Johtava asiantuntija Janne Suomela, 0295 022 947


Alueellista tietoa