Navigointivalikko

Tiedotteet 2020

Tiedotearkistosta löydät tiedotteet, jotka on julkaistu 23.9.2020 mennessä. Tämän päivämäärän jälkeen ilmestyneet tiedotteet sekä yksittäiset alueelliset ELY-keskusten uutishuoneet listattuna löydät ELY-keskusten yhteiseltä uutishuoneelta STT Info -palvelusta.

Alueellista tietoa

Tiedotteet (23.9.2020 saakka)

Tiedotteet 2020 (23.9.2020 saakka)

ELY-keskuksen kautta Lappiin yli 20 miljoonaa euroa (Lappi)

ELY-keskus myönsi rahoitusta heinä-joulukuun aikana Lappiin kaikkiaan 16,5 miljoonaa euroa. Rahoituksesta noin 5,5 miljoonaa euroa kohdistui yritysten hankkeisiin ja noin 5,7 miljoonaa euroa maa- ja porotalouden elinkeinotoiminnan aloittamiseen ja investointeihin. Noin 5,3 miljoonaa euroa kohdistui kehittämishankkeisiin.

Hankintapäätöksiä tehtiin vajaan neljän miljoonan euron edestä.

Yritysrahoituksella kasvua alueelle

Kansainvälinen matkailukysyntä vauhdittaa alan kehittymistä Lapissa. Yritykset panostavat muun muassa ympärivuotisten palvelujen kehittämiseen ja huomioivat kestävyyden näkökulmat hankkeissaan. Vastuullisten toimintatapojen kehittäminen on paitsi ekologisesti ja sosiaalisesti kestävää, myös imagotekijä ja matkailuvaltti.

Matkailu synnyttää ympärilleen uusia kasvun mahdollisuuksia, mikä on nähtävissä esimerkiksi Enontekiön Kilpisjärvellä. Rahoitetut hankkeet täydentävät alueen palvelutarjontaa ja antavat kaikille toimijoille mahdollisuuden kasvattaa uutta vetovoimaa.

Valmistavassa teollisuudessa on investoitu tuotantokapasiteetin laajentamiseen, liiketoimintaprosessien ja uusien tuotteiden kehittämiseen sekä kansainvälistymiseen. Metalli- ja puutuoteteollisuuden osuudet olivat vahvoja. Uusia avauksia oli myös luovien alojen palvelutuotannon kehittämisessä.

Osaavan työvoiman saatavuuteen liittyviä haasteita ratkotaan monin eri keinoin

Vuoden 2019 aikana on panostettu merkittävästi kasvu- ja rakennemuutosalojen koulutukseen ja yritysten osaamiseen. Hankkeilla parannetaan koulutuksen tarjontaa ja laatua, jotta se vastaa entistä paremmin työelämän ja yritysten muuttuviin osaamistarpeisiin. Myös oppilaitosten ja työelämän välinen yhteistyö on keskeistä.

Esimerkki työelämälähtöisestä koulutuksesta on palvelumuotoilun monialainen maisteriohjelma (PAMA) -hanke, jossa koulutetaan alueelle palvelumuotoilun ammattilaisia esimerkiksi teollisuuteen ja matkailupalveluihin. Hanke toteutetaan Lapin ja Kainuun maakuntien alueella ja hankkeen toteuttaa Lapin yliopiston taiteiden tiedekunta yhteistyössä Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa. Koulutus alkaa syksyllä 2020.

Toinen esimerkki uudenlaisesta työelämän ja oppilaitosten yhteistyöstä on PracDis – harjoittele etänä -hanke, jossa kehitetään etäharjoittelumallia kasvavalle ja työvoimapulasta globaalisti kärsivälle ICT-alalle. Ajatuksena on, että opiskelijat voisivat etänä tehtävässä työharjoittelussa verkostoitua oman alueen ulkopuolella toimivien alan yritysten kanssa. Etäharjoittelu voisi avata väyliä myöhempään työllistymiseen, mahdollisesti etänä Lapista tai saada ICT-alan yrityksiä sijoittamaan osan toiminnoistaan osaajien perässä Lappiin.

Koulutushankinnoilla vaikutetaan työnhakijoiden ammatillisen osaamisen kehittämistarpeisiin. Digiosaamisella työelämään -työvoimakoulutuksella on vahvistettu monipuolisesti työelämässä tarvittavia digitaitoja, esimerkiksi myynti- ja markkinointialojen sekä matkailu- ja palvelualojen tarpeita ajatellen. Koulutus on mitä ilmeisimmin vastannut hyvin niin työnhakijoiden kuin työnantajien tarpeisiin: Työvoimakoulutus kiinnosti hakijoita (noin 40 hakijaa, koulutuspaikkoja oli 12) ja yli puolet koulutukseen osallistuneista on työllistynyt heti koulutuksen jälkeen tai jatkanut opintoja. 

Rahoituskatsaukseen kootut tiedot sisältävät ELY-keskuksen kautta ohjautuvan EU-osarahoitteisen rahoituksen sekä suurimman osan kansallisesti rahoitetuista tuista ja hankinnoista.

Tutustu ELY-keskuksen rahoitus- ja hankintatilastoihin:

Lisätietoja:
johtaja Marja Perälä, puh. 0295 037 050
marja.perala(at)ely-keskus.fi