Navigointivalikko
Valtakunnallisia uutisia

Valtakunnallisia uutisia

UUTISIA
null Unescon maailmanperintöluetteloon ehdotettavia kohteita keränneeseen kyselyyn tuli toista sataa vastausta

Unescon maailmanperintöluetteloon ehdotettavia kohteita keränneeseen kyselyyn tuli toista sataa vastausta

Ympäristöministeriö ja Museovirasto pyysivät suomalaisilta ehdotuksia kohteista, jotka kannattaisi sisällyttää Suomen maailmanperinnön kansalliseen aieluetteloon. Perjantaina 6.7. päättyneeseen kyselyyn tuli 178 vastausta, joissa ehdotettiin kuutisenkymmentä eri kohdetta.

Unescon maailmanperintösopimuksen tavoitteena on yleismaailmallisesti arvokkaimman kulttuuri- ja luonnonperinnön säilyttäminen ja hoitaminen ihmiskunnan yhteisenä perintönä. Suomi päivittää maailmanperinnön kansallista aieluetteloaan osana sopimuksen toteuttamista. Tavoitteena on päivittää aieluettelo vuoden 2018 aikana.

Aieluetteloon sisällytetään kohteet, joiden arvioidaan täyttävän sopimuksen valintaperusteet ja joita on tarkoitus esittää maailmanperintöluetteloon seuraavan kymmenen vuoden aikana.

Kaikki kyselyssä annetut ehdotukset arvioidaan asiantuntijatyönä. Myös nykyisessä aieluettelossa olevat kohteet käydään uudelleen läpi. Aieluettelon jatkovalmistelu tehdään yhdessä kohteiden ylläpitäjien ja muiden sidosryhmien kanssa.

Ympäristöministeriö vastaa luonnonperintökohteiden valmistelusta yhteistyössä Metsähallituksen kanssa. Museovirasto laatii opetus- ja kulttuuriministeriölle esityksen luetteloon otettavista kulttuuriperintökohteista. Yhdessä ehdotuksista muodostetaan kansallinen aieluettelo, joka toimitetaan Unescon maailmanperintökeskukselle. Suomen päivitettyyn aieluetteloon valintaan korkeintaan neljä kulttuuri- tai luonnonperintökohdetta.

Lue lisää ja katso kohteet (ympäristöministeriön tiedote)

Lisää uutisia
Lisää uutisia

Alueellista tietoa


Päivitetty: 12.07.2018