Navigointivalikko
Uutiset 2016

Uutiset 2016

Uutiset 2016

Vuoden 2016 rakennusperinnön hoitoavustukset on myönnetty Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen alueella (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)

Ympäristöministeriö osoitti vuodelle 2016 rakennusperinnön hoitoon harkinnanvaraisia määrärahoja yhteensä 850 000 €. Määrärahojen ELY – kohtaisessa jaossa painotettiin aiemmista vuosista poiketen haettujen korjausavustusten arvioitua euromääräistä kokonaisarvoa entistämiskohteiden määrän sijaan. Vaikka muutos vaikutti joidenkin ELY:jen osalta merkittävästi saatujen avustusten jakautumiseen, säilytimme oman osuutemme aiempien vuosien tasolla 83 000 €:ssa. 

Avustushakemuksia jätettiin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskukseen alueella yhteensä 62 kappaletta. Maantieteelliset kohteet sijoittuivat melko tasaisesti Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakuntiin.  Hakemuksista 20 kpl koski valtakunnallisesti arvokkaissa kulttuuriympäristöissä (RKY-alueille) sijaitsevia kohteita ja 10 valtakunnallisesti arvokkaiden maisema-alueiden kohteita. Jätetyt hakemukset käsiteltiin Kulttuuriympäristön hoidon yhteistyöryhmässä, joka arvioi hakemukset sekä korjauskohteet niiden kulttuurihistoriallisen arvon, korjaustarpeen, tyypillisyyden, harvinaisuuden sekä hakemusten sisällön ja laadun pohjalta. Arvioinnin pohjalta korjausavustuksia myönnettiin 31 kohteelle ja kolmelle kohteelle esitettiin Museoviraston entistämisavustusta, joista päätökset saadaan myöhemmin kevään aikana.

Rakennusperinnön hoitoavustusta voidaan myöntää sekä rakennusten korjaukseen että kulttuuriympäristön hoitoon ja ennallistamiseen. Varsinaisten asuinrakennusten lisäksi avustuskohteina oli tänä vuonna muun muassa maatalouden tuotantorakennuksia, mylly ja maakellari. Hoitoavustukset poikkeavat tyypillisistä valtionavustuksista siten, että avustuksen piiriin kuuluu ulkopuolisilla teetetyn työn lisäksi oman tai talkootyön materiaali- ja laitekustannukset. Tämän toivotaan lisäävän omaa kulttuuriympäristöä koskevaa huolenpitoa, tietämystä ja osaamista ja samalla se antaa mahdollisuuden kohtuullisen laajoihinkin ennallistamistöihin rajallisen avustussumman turvin.


Avustuskohteena Rasmuksen kivinavetta, kuva Pirkko Järvelä.


Alueellista tietoa