Navigointivalikko
Uutiset 2015

Uutiset 2015

Uutiset

Team Finland parantaa yrittäjien palvelua (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)

           

Team Finland -verkosto kehittää kotimaan palvelumalliaan. Tavoitteena on yksinkertaistaa yritysten pääsyä verkoston palvelujen piiriin ja parantaa palvelun sujuvuutta. Verkostoon kuuluvat organisaatiot palvelevat yrityksiä yhtenäisesti ilman siirtelyä organisaatiolta toiselle. Ensimmäiset asiakkaillemme näkyvät muutokset ovat Team Finlandin yhteinen palvelunumero ja yhteydenottolomake, jotka otettiin käyttöönTeam Finland –päivässä torstaina 27. elokuuta. Samalla pääministeri Juha Sipilä nimitti verkostolle uuden ohjausryhmän, jonka varapuheenjohtajana toimii Risto Siilasmaa.

- Nyt käyttöön otettavan Team Finlandin uuden kotimaan palvelumallin idea on yksinkertainen: yritys saa kaikki tarvitsemansa palvelut yhdeltä luukulta. Toisin sanoen yrityksen ei tarvitse opetella julkisten organisaatioiden työnjakoa saadakseen niiltä palvelua. Hallintohimmeleiden pyörittelyn sijaan katse on suunnattava uusien markkinoiden valloittamiseen ja uuden kasvun eväiden rakentamiseen. Siinä tarvitaan suomalaista joukkuehenkeä, josta Team Finlandissa juuri on kyse, elinkeinoministeri Olli Rehn toteaa.

Palvelua parannetaan keskittämällä asiakaspalvelua ja tiivistämällä organisaatioiden yhteistyötä asiakkuuksien hoitamisessa. Yritykselle kootaan sen tarpeita parhaiten palveleva tiimi eri organisaatioiden asiantuntemusta yhdistellen. Tiimi suunnittelee asiakkaalle palveluehdotuksen ja huolehtii asiakkaan muuttuvista tarpeista. Alueellisessa toiminnassa tehdään yhteistyötä paikallisten toimijoiden kuten seudullisten kehittämisyhtiöiden, kauppakamareiden ja Suomen Yrittäjien kanssa. Mallin myötä yrittäjän ei tarvitse itse tuntea yksityiskohtaisesti eri organisaatioiden palveluja.

- Suomalaiselle osaamiselle on maailmalla kysyntää. Valtion tehtävä on huolehtia, että yritysten toimintaedellytykset ovat kunnossa. Näihin kuuluvat olennaisena osana myös toimivat kansainvälistymispalvelut, korostaa ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Lenita Toivakka.

Team Finland -verkosto kokoaa yhteen yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia ulkomaisia investointeja ja Suomen maakuvaa edistävät valtiorahoitteiset toimijat ja niiden tarjoamat palvelut. Verkoston ytimen muodostavat työ- ja elinkeinoministeriö, ulkoasiainministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö sekä näiden ohjauksessa olevat kansainvälistymispalveluja tarjoavat organisaatiot.

Ota yhteyttä!

Team Finlandin palvelunumero on 0295 020 510. Yhteydenottolomake löytyy osoitteesta https://www.tekes.fi/team-finland-yhteydenotto/

Kaakkois-Suomen Team Finland –koordinaattori, Sari Federley, p. 0295 029 042, [email protected]

 


Alueellista tietoa