Navigointivalikko
Tiedotteet 2019

Kaakkois-Suomen järvillä levähavainnot hieman lisääntyneet, rannikkovesillä tilanne edellisviikon kaltainen (Kaakkois-Suomi)

Kaakkois-Suomen sisävesien pintalämpötilat ovat hieman kohonneet heinä-elokuun vaihteesta. Epävakaisena ja vaihtelevana jatkuneesta säästä huolimatta sinilevän esiintymisestä on paikoin tullut joitakin runsasta levämäärää ilmentäviä havaintoja. Viikoittaisista havaintopaikoista runsaasta sinilevämäärästä on alkuviikon aikana ilmoitettu Iitin Sääskjärveltä ja Lappeenrannan Haapajärveltä, mutta yleisöhavaintojen perusteella levää on ollut runsaasti myös Läntisen Pien-Saimaan alueen Maavedellä ja Pieni Rautjärvellä Parikkalassa. Läntisen Pien-Saimaan alueelta havaintoja sinilevästä on yleisemminkin. Vähäisestä määrästä levää ilmoitettu myös Iitin Urajärveltä. Sinilevä on pääosin ollut veteen sekoittuneena. Voimakkaat ja puuskaiset tuulet hillitsevä pintakukintojen muodostumista.

Kymenlaakson edustan rannikolla on havaittu vain paikoin pieniä määriä sinilevää. Edellisviikon tapaan sisäsaaristossa levää ei ole ollut juurikaan havaittavissa. Ulkosaaristossa, mm. Haapasaaren ympäristössä, levää on paikoin hippuina pinta- ja välivedessä. Satelliittikuvien perusteella myös Haapasaaren etelä- ja lounaispuoleisella avomerialueella on edelleen ollut havaittavia levämääriä pintavesikerroksessa. Tuulinen sää kuitenkin estää pintakertymien muodostumista. Sinilevätilanne itäisellä Suomenlahdella näyttää olevan hyvin samankaltainen kuin viime viikolla.  

Pintaveden lämpötilat Kaakkois-Suomen järvillä ovat käytettävissä olevien tulosten mukaan 18 ja 21 asteen välillä. Suomenlahdella pintaveden lämpötila on 15–19 °C.

Ajantasaiset levätilannetiedot ovat nähtävillä Järviwiki-sivustolla, jonne voi lisätä myös omia yleisöhavaintoja. Havainnot voi tallentaa Järviwikiin suoraan havaintopaikalta puhelimen avulla. Havaintolähettiä voi käyttää Järviwikin tunnuksilla.

Kaakkois-Suomen alueelta tehdyt levähavainnot voi ilmoittaa Kaakkois-Suomen levälinjalle, puh. 040 767 5388 tai sähköpostitse osoitteeseen: levaseuranta.kaakkois-suomi(at)ely-keskus.fi. Levänäytteen lähettämisestä on sovittava erikseen.

Ajankohtaisia valtakunnallisia levätilannetietoja ymparisto.fi-sivuilla

Lisätietoja

Hydrobiologi Jouni Törrönen 
s-posti: etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi  
puh. 0295 029 296


Alueellista tietoa