Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Lapin myönteinen kehitys jatkuu (Lappi)

Työttömyys laski jälleen helmikuussa. Kuukauden lopussa Lapissa oli työttömiä 12 370, mikä on 1 260 vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömien osuus työvoimasta oli Lapissa 15 % ja koko maassa 12,6 %. Helmikuun työttömien määrä oli tuntuvasti alempi kuin kolmena edellisenä vuonna ja todennäköisesti maaliskuussa alitetaan myös neljän vuoden takainen luku.

Työttömyys väheni vuodentakaisesta lähes kaikissa Lapin kunnissa. Inarissa työttömiä oli suunnilleen saman verran kuin viime vuonna. Muoniossa, Kittilässä, Utsjoella, Sodankylässä ja Sodankylässä työttömien osuus työvoimasta alitti koko maan keskimääräisen. Nuorten työttömyyden aleneminen jatkui helmikuussa ja pitkäaikaistyöttömyyden väheneminen vahvistui.

Työvoiman kysyntä jatkuu vilkkaana Lapissa. TE-toimistossa oli helmikuussa avoinna 4 135 työpaikkaa.

Aktivointiasteeseen laskettaviin työ- ja elinkeinohallinnon palveluihin osallistui helmikuun lopussa 4 180 lappilaista, mikä on 330 enemmän kuin vuotta aiemmin. Koulutuksessa oli lähes 2 000 henkilöä, joista noin 1 200 omaehtoisessa opiskelussa ja noin 800 työvoimakoulutuksessa. Työllistettynä oli noin 900 henkilöä, joista puolet työskenteli yksityisellä sektorilla.

Lapin ELY-keskuksen helmikuun 2017 työllisyyskatsaus löytyy kokonaisuudessaan selainversiona ja pdf-muodossa osoitteesta: http://www.temtyollisyyskatsaus.fi/Lappi.aspx

Lisätietoja:

Lapin elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus:
Strategiapäällikkö Tuija Ohtonen, 0295 037 103

Lapin työ- ja elinkeinotoimisto:
Johtaja Tiina Keränen, 0295 039 636

Seuraava työllisyyskatsaus (maaliskuu 2017) julkaistaan 27.4.2017

Linkit:

Tuoreimmat koko maan ja ELY-keskusten työllisyyskatsaukset: http://www.temtyollisyyskatsaus.fi

Lapin ELY-keskuksen internetsivut

 


Alueellista tietoa