Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tienvarsien niitot on aloitettu Lapin maanteillä (Lapin ELY-keskus)

Tienvarsien niitoilla ja vesakoiden raivauksilla parannetaan liikenneturvallisuutta. Tiellä liikkujien liikenneturvallisuudesta huolehtiminen on ensiarvoisen tärkeää. Tämän vuoksi niitot ja raivaukset on suoritettava ajallaan. Vesakoiden raivaus tehdään loppukesällä.

Niitolla ja vesakoinnilla varmistetaan tiellä liikkujien näkemät riittävän laajalle. Korkeaksi kasvava heinä ja vesakko saattaa peittää risteyksessä näkyvyyden niin, että autosta ei huomaa risteyksestä tulijoita tai vaikkapa jalankulkijaa, joka on tulossa suojatielle. Tienvarsien kasvillisuus saattaa haitata myös liikennemerkkien näkyvyyttä. Porot ja hirvet sekä muut eläimet on helpompi havaita ajoissa, kun teiden varsien näkyvyys pidetään hyvänä. Niittämätön tai raivaamaton kasvillisuus houkuttaa eläimiä tienvarteen.

Niitolla ja raivauksella on tärkeä tehtävä tierakenteen kuivatuksen kannalta. Vesi pääsee paremmin virtaamaan ojassa, kun kasvillisuus ei estä veden kulkua. Tierakenteen tehokkaalla kuivatuksella parannetaan tien ja päällysteen kestoikää merkittävästi.

Niitolla tuetaan kasvien elinvoiman säilymistä

Niitot herättävät joka vuosi keskustelua, sillä kukkivat niittykasvit miellyttävät monia. Niityt ovat Suomesta vähentyneet ja teiden varsista on muodostunut merkittäviä niittykasvien ja perhosten esiintymisalueita. Tienvarsien säännöllinen hoito luo kasvupaikkoja valoa vaativille niitty- ja ketokasveille, mikä edistää niiden säilymistä.

Lapin teiden varsilla näkyy enenevässä määrin lupiineja, jotka vieraslajina uhkaavat hävittää luontaiset niittykasvit. Lupiinien kasvua pyritään rajoittamaan tekemällä lupiinien niitto ennen niiden siementen kehittymistä.

Niitto tehdään vuosittain ja raivaus kolmen vuoden välein

Pääteiden varsilta heinä niitetään kahteen kertaan Etelä- ja Keski-Lapissa, jossa heinän kasvu on nopeampaa. Ensimmäinen niitto tehdään kesäkuun aikana neljän metrin leveyteen tien reunasta ja toinen niitto elokuussa ojan pohjaan saakka tai enintään kahdeksan metrin etäisyydelle tien reunasta. Muilla teillä niitto tehdään 15.7. – 31.8. välisenä aikana. Osaa Pohjois-Lapin teistä ei niitetä ollenkaan tai niitetään vain joinakin vuosina heinän vähäisen kasvun vuoksi. Koulujen läheisyydessä olevat tiejaksot niitetään ennen koulujen alkamista ja taajama-alueilla nurmikoita niitetään useamman kerran kesässä.

Lapin alueella tien varsien niitto tehdään muuta maata laajemmalle; pääsääntöisesti ojan pohjaan saakka. Tämä on nähty tärkeäksi Lapin suuren porokolarivaaran vuoksi sekä ojien toimivuuden varmistamiseksi.

Tienvarsien vesakoiden raivaus tehdään pääasiassa kolmen vuoden välein. Vesakointi alkaa siitä, mihin niitto päättyy eli ojan pohjalta takaluiskan yläreunaan asti. Vesakot raivataan yleensä vain tiealueelta. Joissakin paikoissa maisemanhoidollisista tai liikenneturvallisuussyistä voidaan raivata laajemmaltikin.

Hitaasti liikkuvat niitto- ja raivauskoneet kannattaa ohittaa varoen. Myös koneista mahdollisesti sinkoavia kiviä on syytä varoa ja pitää etäisyys työkoneeseen riittävänä.

Lisätietoja:

Tiina Salmi, kunnossapitoasiantuntija
puh. 0295 037 257, vaihde 0295 037 000

Kari Parikka, kunnossapitoinsinööri
puh. 0295 037 247


Alueellista tietoa