Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Päätöksentekijät avainasemassa liikenneturvallisuustavoitteiden toteutumisessa (Kaakkois-Suomen ELY-keskus)  

Liikenne on tänä päivänä moninkertaisesti turvallisempaa kuin edellisinä vuosikymmeninä, vaikka tavoitteista ollaan vielä kaukana. Liikenneturvallisuuden parantumiseksi on tarvittu runsaasti turvallisuusmyönteisiä päättäjiä ja päätöksiä niin eduskunnassa kuin paikallispolitiikassa. Myös tulevaisuudessa liikenneturvallisuus paranee vain jos turvallisuusnäkökulmille löytyy vahvoja puolestapuhujia. Tulevaisuuden päättäjiltä kaivataan liikenneturvallisuustyön monialaisuuden ymmärtämistä, sillä nykyisiä ongelmia ei saada ratkottua yksistään liikenneympäristöä parantamalla tai valvontaa lisäämällä.

Päättäjät liikenneturvallisuuden arvopohjan luojina

Kunnat ovat avainasemassa paikallisen liikenneturvallisuustyön toteutuksessa. Päätöksentekijöiden asenne ja päätökset määrittävät pitkälti kunnan liikenneturvallisuustyön aktiivisuuden. Liikenneturvallisuuden edistäminen on osa kunnan perustehtävää, kuntalaisten hyvinvoinnin edistämistä.

Kunnan omasta työkalupakista löytyvät mm. elinikäinen liikennekasvatustyö eri hallintokunnissa, viestintä, kaavoitus ja liikenneympäristön parannustoimet. Myös kunnissa tehtävällä mielenterveys- ja päihdetyöllä sekä muulla hyvinvoinnin edistämiseen liittyvällä toiminnalla on välillinen kytkentä liikenneturvallisuuteen. Päihteet, sairaskohtaukset, itsemurhat ja muut mielentilaan ja asenteisiin liittyvät riskitekijät ovat hyvin usein etenkin vakavampien liikenneonnettomuuksien taustalla.

Päättäjät korostavat liikenneympäristöä – katseet liikennekasvatustyöhön ja viestintään

Kaakkois-Suomen liikenneturvallisuustyöryhmä kartoitti toukokuussa 2014 Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson kuntien päätöksentekijöiden näkemyksiä liikenneturvallisuuden edistämisestä. Kyselyn kohderyhmänä olivat kunnanjohtajat sekä kuntien hallitusten ja valtuustojen jäsenet. Liikenneturvallisuustyön eri osa-alueista päättäjät pitivät tärkeimpänä liikenneympäristön turvallisuuden parantamista, mutta myös liikennekasvatustyö sai korkean arvosanan.

Liikenneympäristötoimien osalta haasteena ovat alati niukentuvat väylänpidon resurssit. Kiireellisimmät parannettavat kohteet ovat tiedossa, mutta resurssipula lykkää hankkeita pitkälle tulevaisuuteen. Tämän takia katseet olisi käännettävä liikenneympäristön parantamisesta elinikäiseen liikennekasvatustyöhön ja laaja-alaiseen liikenneturvallisuusviestintään. Liikennekasvatustyön osalta ongelmien ajatellaan yleisesti liittyvän ajan puutteeseen sekä siihen, että liikennekasvatustehtäviä ei ole riittävän selkeästi kirjattu eri hallintokuntien työtehtäviksi.

Liikenneturvallisuus jää helposti muiden asioiden jalkoihin

Kyselyssä kartoitettiin päättäjien sitoutumista liikenneturvallisuuden edistämiseen. Suuri osa vastaajista allekirjoitti väitteen heikosta sitoutumisesta ja arvostuksen puutteesta. Sitoutumattomuutta perusteltiin yleisesti aikapulalla ja priorisoinnilla (paljon muitakin tärkeämpiä ja kiireellisempiä asioita), riittämättömillä tiedoilla tai sillä, että asia kuuluu ennemmin virkamiestasolla ratkaistavaksi kuin päättäjille. Liikenneturvallisuutta ei kaikkiaankaan pidetty kovin merkittävänä asiana ja moni vastaaja epäili, kuuluuko

se edes kunnan tehtäviin. Päätöksentekijöiden tietämyksentaso liikenneturvallisuustyöstä onkin osin puutteellista, mikä osaltaan heijastuu asian arvostukseen.

Keinot liikenneturvallisuustyön selkiyttämiseen

Päättäjät kokevat, että eri toimialojen selkeämpi määrittely sekä riittävien resurssien varaaminen tehtävien suorittamiseen parantaisivat liikenneturvallisuustyön painoarvoa kunnissa. Osa päättäjistä on valmiina osoittamaan erillisen määrärahan liikenneturvallisuustyölle ja asettamaan toiminnalle tulostavoitteita. Myös poikkihallinnollisen yhteistyön merkitys ja esim. liikenneturvallisuustyöryhmän perustamisen tarve myönnetään. Työryhmän keskeisenä tehtävänä on huolehtia kunnan liikenneturvallisuustyön aktiivisuudesta ja näkyvyydestä sekä siitä, että liikenneturvallisuus kytkeytyy osaksi kunnan muuta toimintaa (suunnittelu, hyvinvointi, viestintä). Muita päättäjienkin esille nostamia hyviä keinoja ovat mm. lautakunnille ja valtuustolle suunnatut vuosittaiset tietoiskut tai selonteot, päättäjien kytkeminen kunnan liikenneturvallisuussuunnitelman laadintaan sekä päättäjien ja virkamiesten välisen viestinvaihdon parantaminen. Liikenneturvallisuusasioihin palataan päättäjien ja asiantuntijoiden kesken Kaakkois-Suomen vuosittaisessa liikenneturvallisuusfoorumissa 5.5.2015.  

Liite: Etelä-Karjalan ja Kymenlaakson kuntien päätöksentekijöille suunnatun liikenneturvallisuuskyselyn tulokset (pdf 246 kt)

Lisätietoja:

Kaakkois-Suomen liikenneturvallisuustyöryhmä:                  

- Kaakkois-Suomen ELY-keskus, liikenneturvallisuusvastaava Sonja Lehtonen, puh. 0295 029 385 ja liikenneryhmän päällikkö Jussi Kailasto, puh. 0295 029 199

- Liikenneturva, yhteyspäällikkö Anna-Maija Hinkkanen, puh. 020 7282 369

- Kaakkois-Suomen poliisilaitos, ylikomisario Jari Strengell, puh. 0295 414 482

- Kaakkois-Suomen Kuljetusyrittäjät ry, toimitusjohtaja Eeva-Maija Koponen, puh. 0400 550 545

- Kouvolan kaupunki, liikenneinsinööri Jyrki Ojanen, puh. 020 615 8290

- Luumäen kunta, vt. tekninen johtaja Juha Inkilä, puh. 0400 896 164

- Strafica Oy, liikenneturvallisuustoimija Juha Heltimo, puh. 050 369 4604                            


Alueellista tietoa