Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Maatalouden investointitukien haku käyntiin 17.6. (Etelä-Savon ELY-keskus)

Maatilojen investointitukien haku alkaa 17.6. ja ELY-keskukset alkavat tehdä päätöksiä syyskesällä. Ennen tukipäätöstä tehdyt maatalouden hankinnat eivät ole tukikelpoisia, joten esimerkiksi maatilojen rakennus- ja perusparannustöitä ei voida aloittaa ennen päätöksen saamista.  

Maatalouden investointitukea voidaan myöntää muun muassa kotieläintalouden rakennusinvestointeihin, kasvihuoneiden, kuivaamojen ja tuotevarastojen rakentamiseen, salaojitukseen, maatalouden osalta energiantuotantoon, yhteiskäyttöisiin koneisiin sekä työympäristön ja eläinten hyvinvoinnin parantamiseen. Rakennusinvestoinneissa edellytetään liiketoimintasuunnitelma. Maaseutuvirasto (Mavi) julkaisee sivuillaan esimerkkilistaa liiketoimintasuunnitelmien tekoon valtuutetuista henkilöistä. Suunnitelman tekoon liittyvät kustannukset voidaan sisällyttää kyseisen investoinnin kustannusarvioon. Suurimmissa hankkeissa edellytetään myös toiminnan riskien arviointia.  

Maatalouden investointituki on avustusta ja lisäksi useissa tukikohteissa myös lainarahoitukselle saatavaa korotukea. Avustuksen määrä on kohteesta riippuen 20-35 %  ja korkotuki 10 % hyväksyttävistä kustannuksista. Alle 40-votiaat tilanpidon ensimmäistä kertaa aloittaneet viljelijät voivat saada tietyin edellytyksin osaan tukikohteista 10 prosenttiyksikön korotuksen. Tuki maksetaan useammassa erässä ja maksatusta haetaan ELY-keskuksesta. Investoinnin toteutusaika on kaksi vuotta, mutta perustelluista syistä siihen voidaan hakea jatkoaikaa.

Hae tuet hyvissä ajoin sähköisesti Hyrrässä

Maaseutuohjelman mukaiset yritys- ja hanketuet haetaan pääsääntöisesti sähköisesti osoitteessa www.mavi.fi/hyrra. ELY-keskukset käsittelevät ja päättävät hankehakemukset Hyrrä-järjestelmässä valintajaksoittain. Haku on jatkuva, mutta päätökset tehdään valintajakson päätyttyä. Maatalouden investointitukien valintajaksot päättyvät tänä vuonna 15.8. ja 15.10. Hakemukset pisteytetään valtakunnallisten valintakriteerien mukaisesti.

Hyrrä-järjestelmään tunnistaudutaan mobiilivarmenteella, pankkitunnuksilla tai sirullisella henkilökortilla. Lisäksi hakijan tulee huolehtia ennen hakemuksen tekemistä, että hänellä on kirjautumiseen tarvittava Katso-tunniste ja valtuutukset tehtynä osoitteessa www.yritys.tunnistus.fi. Hakemuksen tietosuoja ja sähköinen allekirjoittaminen Hyrrä-järjestelmässä perustuu näihin tunnisteisiin.  

Hakemus kannattaa tehdä hyvissä ajoin ennen valintajakson päättymistä. Hyrrän käyttöön on ohjeet Mavin sivuilla ja järjestelmä opastaa käyttäjäänsä kohta kohdalta. Hakemuksen liitteinä tarvitaan esimerkiksi rakennusinvestointia varten muun muassa liiketoimintasuunnitelma, rakennussuunnitelmat, pankin luottolupaus ja velkaluettelo sekä verotustiedot sekä ympäristö- ja rakennusluvat. Muiden tukikohteiden osalta liitteiden määrä on vähäisempi. Liitteiden tulee olla skannattuna Hyrrään, jotta hakemus voidaan käsitellä ELY-keskuksessa. Mahdolliset paperilla jätetyt liitteet ja hakemukset viedään ELY-keskuksessa Hyrrään, sillä tukihakemuksia koskeva käsittely ja arkistointi toimivat pelkästään sähköisessä muodossa. ELY-keskukset neuvovat hakijoita Hyrrä-järjestelmän käytössä.

Maatalouden rakennetuet perustuvat maaseudun kehittämisohjelmaan

Maatalouden rakennetuet perustuvat EU:n osarahoitteiseen maaseudun kehittämisohjelmaan 2014-2020. Investointitukien lisäksi maatalouden rakennekehitystä edistetään tilanpidon ensimmäistä kertaa aloittavan nuoren viljelijän aloitustuella. Aloitustuki muodostuu avustuksesta ja tilakauppaa tarvittavan lainan korkotuesta. Aloitustukien haku on myös jatkuvasti käynnissä Hyrrässä ja valintajaksot päättyvät kesäkuun loppuun ja lokakuun loppuun.

EU:n ohjelmakauden vaihdoksesta on aina muodostunut yli vuoden viive kansallisiin tukijärjestelmiin. Tällä kertaa viivettä on kuitenkin voitu lyhentää maatalouden osalta maksamalla viimevuoden rakennetuet kokonaan kansallisista varoista.

Lisätietoja:

Asiantuntija Mikko Ukkonen, Etelä-Savon ELY-keskus,  p. 029 502 4100, mikko.ukkonen(at)ely-keskus.fi

Yksikön päällikkö Maija Puurunen, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 029 502 4074, maija.puurunen(at)ely-keskus.fi


Alueellista tietoa