Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen YT-neuvottelut saatiin päätökseen (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)

Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus on saanut yhteistoimintaneuvottelut päätökseen. YT-neuvottelut käynnistyivät Työ- ja elinkeinoministeriön ilmoituksella 16.9.2014 ja valtakunnallisten neuvottelujen jälkeen tammikuussa siirryttiin neuvottelemaan paikallistasolle ELY-keskuksiin.

Neuvottelut on käyty hyvässä hengessä ja yhteistyössä henkilöstöjärjestöjen kanssa. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa päädyttiin seuraavaan työnantajan lopputulokseen:

  • Irtisanottavia henkilöitä on arvion mukaan 10–12 kpl
  • Erilaisia muutostukipaketteja, kuten irtisanoutumiskorvauksia, otti 4 henkilöä
  • Eläkkeelle vuonna 2015 jää 15 henkilöä, joiden tehtävistä arvioidaan täytettävän 5
  • Vuonna 2016 eläkkeelle arvioidaan jäävän 7 henkilöä, joiden tehtävistä arvioidaan täytettävän 3.

Yhteensä näiden ratkaisujen kautta säästöä saadaan aikaan noin miljoona euroa henkilöstökustannuksissa, toteaa Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen ylijohtaja Mika Soininen.

Henkilötyövuosina vähenemä on vuonna 2015 yhteensä noin 26 henkilötyövuotta. Näin suuren henkilöpoistuman vuoksi organisaatiota, niin Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa kuin tehtävien järjestelyä valtakunnan tasolla, on pitänyt muuttaa, kehittää ja keskittää. Myös palveluiden sähköistämisen odotetaan tuovan kehittyessään säästöjä. Yhä suurempi osa asiakaspalvelusta pyritään hoitamaan asiakaspalvelukeskusten kautta. Tarkoituksena näillä muutoksilla on, että ELY-keskus pystyy edelleen palvelemaan asiakkaitaan mahdollisimman hyvin yhä vähenevillä resursseilla. Tällä hetkellä Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa työskentelee yhteensä noin 260.

Tuki muutosuhan alaisille

Työnantajalla on käytössään useita keinoja, joilla se voi tukea muutosuhan alaisia henkilöitä. Ensisijaisesti ELY-keskuksessa avautuviin tehtäviin pyritään ottamaan muutosuhan alainen henkilö, jos se on mahdollista kohtuullisen koulutuksen avulla. Lisäksi tarjotaan tukea työnhakuun, ja myös yrittäjiksi ryhtyville on tarjolla tukea. 

Organisaatio uudistuu

Vuoden 2015 alusta perustettuun KEHA-keskukseen keskitettiin henkilöstöasioiden ja taloushallinnon palvelut valtakunnalliseen verkostomaiseen yksikköön. EU:n rakennerahastoista myönnettävien hanke- ja yritystukien hallintomalli uudistettiin jo vuoden 2014 lopulla keskittämällä ne hallinnollisesti neljälle suuralueelle. Yritysten innovaatiot, kansainvälistyminen ja keksintöasiat puolestaan keskitettiin hallinnollisesti yhteen ELY-keskukseen. Organisaatiossa tapahtuneista hallinnollisista muutoksista huolimatta, asiakkaat ja kumppanit saavat edelleen palvelut oman alueensa ELY-keskuksesta.

YT-neuvotteluiden taustaa

Työnsä päättäneen hallituksen rakennepoliittinen ohjelma sisälsi sopeutustoimia valtiontalouteen ja myös ELY-keskusten toimintamenoihin. Osana hallituksen päättämiä sopeutustoimia ja julkisen talouden kestävyysvajeen korjaamista ELY-keskuksille kohdennettiin 33 miljoonan euron säästöt vuosille 2015 - 2018. Lisäksi EU:n rakennerahastojen tekninen tuki vähenee 56 miljoonaa euroa vuosina 2014 - 2020. Työ- ja elinkeinoministeriö käynnisti syyskuussa 2014 valtakunnallisen yt-menettelyn ELY-keskusten toiminnan sopeuttamiseksi. Toiminnan sopeuttaminen sisältää runsaasti myös muita säästöjä mm. matka- ja toimitilakustannuksiin.

Linkki TEM:in tiedotteeseen YT-neuvotteluista

Lisätietoja:

Mika Soininen
Ylijohtaja, Elinkeinot, työvoima ja osaaminen -vastuualueen johtaja
Puh. 0295 027 403

Anders Östergård
Liikenne ja infrastruktuuri -vastuualueen johtaja
Puh. 0295 027 766

Aulis Rantala
Ympäristö ja luonnonvarat -vastuualueen johtaja
Puh. 0295 027 911


Alueellista tietoa