Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

ELY-keskuksista vauhtia pienten ja keskisuurten yritysten kansainvälistymiseen (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus)

Pk-yritysten kansainvälistymisen edistäminen on ELY-keskusten yritysrahoituksen tärkeimpiä tavoitteita. Tälle vuodelle kansainvälistymiseen saatiin määrärahaa, joka varmistaa pk-yritysten hankkeiden rahoitusta koko maassa. Liiketoiminnan laajentamista ja kansainvälistymistä suunnittelevan pk-yrityksen kannattaa nyt tarttua tilaisuuteen.

ELY-keskusten myöntämällä yrityksen kehittämisavustuksella voidaan rahoittaa koko maassa pk-yritysten kansainvälistymisvalmiuksia parantavia hankkeita. Avustusta voidaan myöntää 50 % hankkeen hyväksyttävistä menoista.  Rahoitusta kohdennetaan etenkin kansainvälistymisvalmiuksia vahvistavien asiantuntijapalvelujen hankintaan, kuten markkinaselvityksiin tai muuhun ulkopuoliseen konsultointiin. Hyväksyttäviä menoja ovat myös kansainvälisille messuille näytteilleasettajana osallistumiseen sekä markkinatutkimusmatkoihin liittyvät kustannukset. Lisäksi yritys voi hakea avustusta pienehköön valmisteluhankkeeseen, jolla tähdätään laajempaan kansainvälistymishankkeeseen tai –strategiaan.

ELY-keskukset ovat osa Team Finland –verkostoa, joka edistää Suomen ja suomalaisten yritysten menestymistä maailmalla. Verkosto kokoaa yhteen yritysten kansainvälistymistä, Suomeen suuntautuvia ulkomaisia investointeja ja Suomen maakuvaa edistävät valtiorahoitteiset toimijat ja niiden tarjoamat palvelut.

Kansainvälistymistä suunnittelevan yrityksen kannattaa olla yhteydessä ELY-keskukseen jo hankkeen suunnitteluvaiheessa, jolloin suunnitelmia ja niiden rahoitusmahdollisuuksia päästään tarkastelemaan riittävän aikaisessa vaiheessa. Samalla voidaan käydä läpi laajemminkin tarjolla olevia yrityspalveluja. Tavoitteena on löytää kehityksen polku jokaiselle kehityshaluiselle pk-yritykselle.

Ennen rahoitushakemuksen jättämistä suositellaan yhteydenottoa ELY-keskuksen asiantuntijaan.

Lisätiedot:

  • Yritysasiantuntija Leena Foudila, puh 0295 027 545
  • Yritysasiantuntija Hilkka Huhtamäki, puh 0295 027 557.

Linkki:

Yrityksen kehittämisavustus, esitteet ja rahoituslinjaukset/etela-pohjanmaa 

Yrityksen kehittämisavustusta haetaan sähköisesti ELY-keskusten yritystukien asiointipalvelussa osoitteessa www.ely-keskus.fi (Asioi verkossa/Yritystukien sähköinen asiointi). Sivulta löytyy myös hakijan ohje, jossa on kuvattu rahoituksen sisältö ja hakumenettely.


Alueellista tietoa