Navigointivalikko
Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Tiedotteet 2014

Uutta työvoimaa tarvitaan Kainuussa niukasti (Kainuun ELY-keskus)

Työvoiman kysyntä oli Kainuussa varsin vähäistä heinäkuussa. Työttömyys pysytteli edelleen korkealla, kun lomautukset jatkuivat. Työllisyystilanne on ollut heikko jo kauan ja se on johtanut työnhakijoiden työttömyysjaksojen pitkittymiseen. Pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi heinäkuussa 32 % vuoden takaisesta.

Kainuun työ- ja elinkeinotoimistoon (TE-toimistoon) oli kirjoittautunut heinäkuun lopussa 6 184 työtöntä työnhakijaa. Se on 245 enemmän kuin kesäkuussa ja 546 eli lähes 10 % enemmän kuin vuosi sitten. Lomautettuja oli heinäkuussa 55 % vuoden takaista enemmän.

Työvoiman kysyntä on ollut Kainuussa tänä vuonna aiempia vuosia vähäisempää. Lisäksi työvoiman tarvetta on yhä selvemmin sellaisissa ammattiryhmissä, joissa on vähän työnhakijoita. Heinäkuussa tarvetta oli lähinnä palvelu- ja myyntityöntekijöistä, asiantuntijoista ja erityisasiantuntijoista. Työttömänä oli eniten rakennus-, korjaus- ja valmistustyöntekijöitä.

Työttömyys on kasvanut Kainuussa kahdentoista kuukauden ajan suhteellisesti enemmän kuin samanaikaisesti koko maassa keskimäärin. Heinäkuussa työttömyyden muutos vuoden takaisesta jäi Kainuussa hieman pienemmäksi kuin koko maassa keskimäärin. Syksyn odotetaan viitoittavan Kainuun tulevan työllisyyskehityksen suunnan.

Liite: Kainuun ELY-keskuksen työllisyyskatsaus, heinäkuu 2014

Lisätietoja: Kainuun ELY-keskus,
strategiapäällikkö Juha Puranen, p. 029 502 3650.


Alueellista tietoa