Navigointivalikko
Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2013

Sivulla on ELY-keskusten uusimmat tiedotteet, alkaen huhtikuusta 2013. Vanhemmat tiedotteet löytyvät vasemmalta kohdasta Tiedotearkisto.

Tiedotteet 2013

Kainuussa vallitsee nyt maan pahin työttömyys (Kainuun ELY-keskus)

Kainuun työllisyystilanne on edelleen heikentynyt. Marraskuussa irtisanomiset ja lomautukset kasvoivat. Lomautettuja oli jo 60 % enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyys nousi 28 % ja nuorisotyöttömyys peräti 50 % vuoden takaista korkeammalle.

Uuden työvoiman kysyntä on edelleen vähäistä. Työmarkkinat eivät vedä, jolloin työttömyys ja erityisesti työmarkkinoille pyrkivien nuorten työttömyys kasvaa, ja samalla työnhakijoiden työttömyysjaksot pitkittyvät. Jo yli viidennes Kainuun työttömistä on ollut yhtäjaksoisesti yli vuoden työttömänä ja lähes 10 % yli kaksi vuotta. Maakunnassa vallitsee nyt maan pahin työttömyys. Aiemmin Kainuu oli maan pahin työttömyysalue vuoden 2008 alussa.

Kainuun työ- ja elinkeinotoimistoon (TE-toimistoon) oli kirjoittautunut marraskuun lopussa 5 759 työtöntä. Se on 327 enemmän kuin lokakuussa ja peräti 1 256 enemmän kuin vuosi sitten. Työttömyys kohosi jo seitsemän vuoden takaiselle tasolle eli hieman korkeammalle kuin marraskuussa vuonna 2006.

Kainuun vaikeaan työllisyystilanteeseen ei ole odotettavissa lähiaikoina paranemista. Sen sijaan vuoden vaihteessa työttömyys aina tavanomaisesti jyrkästi kasvaa. Kausivaihtelusta ja TE-toimistolle annetuista lomautusten ennakkoilmoituksista johtuen työttömyyden uskotaan kasvavan Kainuussa talven aikana vielä reilusti, jopa 700–800 henkilöllä.

Lisätietoja: Kainuun ELY-keskus,
strategiapäällikkö Juha Puranen, p. 029 502 3650

Liite: Kainuun työllisyyskatsaus, marraskuu 2013


Alueellista tietoa