Navigointivalikko
Tiedotteet 2013

Tiedotteet 2013

Sivulla on ELY-keskusten uusimmat tiedotteet, alkaen huhtikuusta 2013. Vanhemmat tiedotteet löytyvät vasemmalta kohdasta Tiedotearkisto.

Tiedotteet 2013

Uudenmaan ympäristön tilassa joitain merkkejä paremmasta (Uudenmaan ELY-keskus)

Uudenmaan ympäristön tila on kohentunut vähitellen. Rannikkovedet ovat kuitenkin edelleen välttävässä kunnossa, henkilöautojen määrä on kasvussa eikä hiukkaspäästöjä ilmaan ole saatu oleellisesti pienenemään. Vuoteen 2008 verrattuna ympäristön tila on monilta osin parantunut tai pysynyt samana. Esimerkiksi yhdyskuntajätteiden hyödyntäminen ja METSO-ohjelmalla suojeltujen metsien määrä on kasvanut. Toisaalta väestömäärän kasvaessa taajamien lievealueet laajenevat ja paine ympäristöön voimistuu.

Pintavesien hyvään tilaan on vielä matkaa

Pintavesien ekologinen tila on Uudellamaalla huonompi kuin muualla Suomessa. Alueen pienet, matalat vesistöt ja suojainen saaristo ovat herkkiä ympäristön muutoksille, ja ihmisen toiminnan vaikutukset näkyvät niissä nopeasti.

Valtaosa Uudenmaan järvistä on hyvässä tai tyydyttävässä ekologisessa tilassa. Myös suurin osa joista on tyydyttävässä kunnossa. Rannikon tilanne on koko maan heikoin: lähes 80 prosenttia rannikkovesistä on välttävässä kunnossa. Jatkuvien happiongelmien vuoksi muun muassa osa Inkoon ja Tammisaaren saaristosta on huonossa tilassa. Erinomaisessa tai hyvässä tilassa olevia alueita ei rannikolla ole lainkaan.

Luokituskartta: Pintavesien ekologinen tila v. 2013 Uudellamaalla (pdf, 771 kt)

Yhdyskuntajätteiden hyötykäyttö yleistyy vähitellen

Kaatopaikalle sijoitettavan jätteen määrä on pienentynyt 22 prosenttia vuoden 2002 jälkeen. Uudellamaalla syntyi vuonna 2011 kiinteitä yhdyskuntajätteitä 718 000 tonnia, josta 53 prosenttia hyödynnettiin aineena tai energiana. Ensi vuonna valmistuu Vantaan Energian jätevoimala, jossa voidaan hyödyntää energiana enintään 320 000 tonnia sekajätettä vuodessa. Tällöin energiana hyödynnettävän yhdyskuntajätteen määrä nousee arviolta yli 50 prosenttiin. Myös materiaalina hyödynnettävien jätteiden määrä kasvaa nykyisestä lajittelumääräysten ja lainsäädännön velvoittamana.

Kaavio: Yhdyskuntajätteen määrä Uudellamaalla 2002–2011 (pdf, 90 kt)

Ajankohtaista ympäristötietoa verkossa

Uudenmaan ympäristön tila 2013 -verkkosivulla esitetään tiiviisti tärkeimmät ja ajankohtaisimmat ympäristön tilaan liittyvät aiheet. Tietoja täydennetään ja lopullinen katsaus ilmestyy tammikuussa 2014. Katsauksen ovat koonneet Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen asiantuntijat. Tietolähteinä on käytetty ympäristöhallinnon sekä muiden viranomaisten ja tutkimuslaitosten tietojärjestelmiä. Edellinen ympäristöntila katsaus ilmestyi vuonna 2008.

Samanaikaisesti tämän katsauksen kanssa on julkaistu kolmentoista muun alueen vastaavat katsaukset sekä valtakunnallinen ympäristön tila -katsaus.

Lisätietoja:

Jätteet

  • Ylitarkastaja Pirkko Kekoni, Uudenmaan ELY-keskus, puh 0295 021 404

Ilman epäpuhtaudet sekä ilmastonmuutos ja energia

  • Ylitarkastaja Juha Lahtela, Uudenmaan ELY-keskus, puh 0295 021 417

Yhdyskuntarakenne

  • Ylitarkastaja Sanna Andersson, Uudenmaan ELY-keskus, puh 0295 021 252

Pistemäiset fosfori- ja typpipäästöt

  • Ylitarkastaja Ari Kangas, Uudenmaan ELY-keskus, puh 0295 021 401

Pintavesien ekologinen tila

  • Ylitarkastaja Jaana Marttila, Uudenmaan ELY-keskus, puh 0295 021 431

Maatalouden typpi- ja fosforitase

  • Ylitarkastaja Irmeli Ahtela, Uudenmaan ELY-keskus, puh 0295 021 372 

Pohjavesien tila

  • Geologi Esko Nylander, Uudenmaan ELY-keskus, puh 0295 021 437

METSO-ohjelman toteutus

  • Ylitarkastaja Jani Seppälä, Uudenmaan ELY-keskus, puh 295 021 461

Viestintä

  • Tiedottaja Sari Laine, Uudenmaan ELY-keskus, puh 0295 021 248
  • Suunnittelija Hanna Aho, Uudenmaan ELY-keskus, puh 0295 020 916

Sähköpostiosoitteet muotoa: [email protected]

 

 

 

 

 


Alueellista tietoa