Navigointivalikko
Tiedotearkisto

Tiedotearkisto

Tiedotearkistossa on vanhasta ely-keskus.fi-järjestelmästä siirretyt kaikkien virastojen tiedotteet (1.1.2010-16.4.2013). Näissä arkistotiedotteissa aluevalinta ja tiedotteissa olevat liitetiedostolinkit eivät toimi.

TIEDOTEARKISTO
null Valtatie 7:n vaihtuvat opasteet välillä Pyhtää – Hamina tulleet tiensä päähän
 

Valtatie 7:n vaihtuva ohjausjärjestelmä oli valmistuessaan vuonna 1994 maailman ensimmäinen automaattisesti sään ja kelin mukaan ohjattu järjestelmä. Järjestelmän elinkaareksi arvioitiin aikoinaan 10 vuotta ja nyt vanhempi osuus on ollut toiminnassa jo 16 vuotta. Vanhempi Otsola-Summa –osuus valmistui vuonna 1994 ja uudempi Pyhtää-Otsola –osuus vuonna 1997.

Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen liikenne ja infrastruktuurivastuualue purkaa valtatien 7 Pyhtää – Hamina –välin vaihtuvan ohjausjärjestelmän teknisten syiden vuoksi. Tiellä on nyt käytössä kiinteät nopeusrajoitukset.

Järjestelmä on ongelmallinen sekä tienkäyttäjän että järjestelmää operoivat Tieliikennekeskuksen kannalta. - Järjestelmä on teknisesti vanhentunut ja varaosien saatavuus on huono, osa merkkien varaosista on jo loppunut, kertoo liikenteen hallinnan asiantuntija Jaakko Myllylä Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksesta.  Järjestelmässä on ollut ongelmia erityisesti ukkkosen aiheuttaman ylijännitteen rikkoessa opasteiden tiedonsiirron. Opasteiden näyttämät näkyvät myös huonosti.

- Toukokuun alussa järjestelmässä ilmeni iso tietoliikenneongelma, minkä vuoksi jouduimme ottamaan käyttöön kiinteät nopeusrajotukset. Vika saattiin korjattua mutta Kaakkois-Suomen ELY –keskus päätti purkaa järjestelmän ja ottaa tiejaksolle käyttöön kiinteät nopeusrajoitukset. Kesän ukonilmat olisivat todennäköisesti tuoneet lisää ongelmia, Jaakko Myllylä kertoo. Pyhtää - Kotka -välin yksiajorataisella osuudelle tulee käyttöön 80 km/ h - nopeusrajoitus. Moottoritiellä nopeusrajoitus tulee olemaan 100 ja 120 km/h.
 

Vuonna 2007 tehdyn kuntokartoituksen perusteella järjestelmä tulisi uusia välittömästi kustannusarvion ollessa  n. 1 M€. Hanketta ei kuitenkaan voida toteuttaa perustienpidon rahoituksella vaan tiejaksolle rakennetaan uusi vaihtuvien opasteiden ohjausjärjestelmä E 18 –tiehankkeiden yhteydessä. Järjestelmä on valmis aikaisintaan vuonna 2014.


Lisätietoja: Kaakkois-Suomen elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus;  liikenteen hallinnan asiantuntija Jaakko Myllylä,  puh. 040 766 0395.


Alueellista tietoa