Navigointivalikko
Uutiset 2019

Lapsi mukaan töihin -päivä tarjoaa mahdollisuuden nostaa esiin lasten ääntä ja osallisuutta

Lapsi mukaan töihin -päivä tarjoaa työpaikoille mahdollisuuden nostaa esiin lasten ääntä ja osallisuutta sekä saada hyödynnettyä lasten ja nuorten raikkaita ajatuksia. Päivän tarkoituksena ei ole kuitenkaan teettää lapsella varsinaisesti työtä, vaan tutustuttaa hänet vanhempansa tai muun läheisen aikuisen arkeen. Myös osassa Ely-keskuksia vietetään  Lapsi mukaan töihin -päivää 22.11.

Lasten on hyvä tietää, missä aikuiset tekevät työtä ja mitä työnteko on. Järjestäjät uskovat, että työpaikkojen kannustava ja työelämäkäytänteitä kehittävä ote takaa sen, että työn ja perheen yhteensovittamisessa onnistutaan entistä paremmin. Toivomme lasten näkymisen työpaikoilla helpottavan entisestään arkista keskustelua työelämän ja perhe-elämän yhteensovittamisesta vuoden muinakin päivinä.

Lapsiasiavaltuutetun, Lastensuojelun Keskusliiton sekä työ- ja elinkeinoministeriön yhteistyössä järjestämää valtakunnallista Lapsi mukaan töihin -päivää vietetään lapsen oikeuksien viikolla. Lapsi mukaan töihin päivää vietettiin Suomessa ensimmäisen kerran vuonna 2016.

Teemapäivän suosio on ylittänyt järjestäjäorganisaatioiden odotukset moninkertaisesti. Useat suuret työnantajat ovat jo kolme kertaa ilmoittaneet lähtevänsä tapahtumaan mukaan. Lapsia on otettu mukaan töihin tuhansilla työpaikoilla ympäri Suomen. Lisäksi kaikki työmarkkinajärjestöt ovat seisseet kampanjan tukena.

Kampanjapäivän suunnittelua koordinoi lapsiasiavaltuutetun toimiston lisäksi Lastensuojelun Keskusliitto yhteistyössä työmarkkinajärjestöjen kanssa.

Lue lisää:

Lisätietoa Lapsi mukaan töihin -päivästä!
Lapsi mukaan töihin -Facebook-tapahtuma

 

 


Alueellista tietoa