Navigointivalikko
Tiedotteet 2018

Haja-asutusalueiden jätevesineuvonta jatkuu Hämeessä (Häme)

Hämeen ELY-keskus on myöntänyt Kymijoen vesi ja ympäristö ry:lle ja Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:lle yhteensä 78 000 euroa avustusta haja-asutusalueiden kiinteistöjen omistajille suunnattuun jätevesineuvontaan. Neuvontaa tehdään vuoden 2018 aikana Kanta- ja Päijät-Hämeessä.

Neuvonnan tavoitteena on antaa tietoa ja kannustaa haja-asutuksen kiinteistöjen omistajia ryhtymään tarvittaviin toimiin jätevesijärjestelmän kuntoon saattamiseksi. Neuvontaa suunnataan erityisesti herkille ranta- ja pohjavesialueille sijoittuville kiinteistöille, joiden tulee saattaa puutteelliset jätevesijärjestelmät kuntoon 31.10.2019 mennessä.

Maksutonta yleisneuvontaa tarjotaan erilaisten yleisötapahtumien yhteydessä ja kiinteistökohtaista neuvontaa alueen kuntien ja asukkaiden esittämien tarpeiden perusteel­la. Neuvojiin voi ottaa yhteyttä, jos oman jätevesijärjestelmän toiminta, huoltotoimenpiteet tai saneeraustarpeet askarruttavat.

Ympäristöministeriön tukemaa kiinteistökohtaista neuvontaa on annettu Hämeessä vuosina 2012–2017 yhteensä noin 7 800 kiinteistölle. Lisäksi vuoden 2017 aikana tavoitettiin erilaisissa kesä- ja yleisötapahtumissa lähes 1 400 kiinteistönomistajaa. Neuvontatulosten perusteella 20–30 prosentilla kiinteistöistä jätevesijärjestelmä täyttää ympäristönsuojelulainsäädännön velvoitteet.

 

Valtakunnallinen jätevesiviikko

Valtakunnallista jätevesiviikkoa vietetään 16.4–22.4.2018. Ympäristöministeriön koordinoimalla jätevesiviikolla on tarkoitus vauhdittaa ympäristönsuojelulain (527/2014) sekä valtioneuvoston asetuksen talousjätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla (157/2017) täytäntöönpanoa. Jätevesiviikolla järjestetään erilaisia koulutus- ja neuvontatilaisuuksia eri puolilla Suomea. Lisätietoja jätevesiviikon tapahtumista: www.ymparisto.fi/jatevesiviikko.

 

Lisätietoja:

Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry:

Ympäristöasiantuntija Lauri Sillantie, Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry, puh. 050 570 9511, etunimi.sukunimi(at)kvvy.fi

 

Kymijoen vesi ja ympäristö ry:

Projektipäällikkö Johanna Tuomainen, Kymijoen vesi ja ympäristö ry, puh. 044 7830 952, etunimi.sukunimi(at)vesiensuojelu.fi

 

Vesitalousasiantuntija Jussi Leino, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 197, etunimi.sukunimi(at)ely-keskus.fi

 

Tiedotus:

Kirsi Elomaa, Hämeen ELY-keskus, puh. 0295 025 037


Alueellista tietoa