Navigointivalikko

Uutiset 2020

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Ympäristöministeriö ja Pirkanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus tiedottavat  

Valtionavustus sai öljylämmityksen vaihtamista harkinneet liikkeelle – avustusta riittää vielä tuhansille ja lisärahaa esitetty ensi vuoden budjettiin

Uutta öljylämmityksen vaihtamiseen kannustavaa avustusta haki ensimmäisen kahden kuukauden aikana yhteensä noin 5 200 pientalon omistajaa. Avustusta on myönnetty syyskuun alusta lähtien osana kestävää elvytystä, jolla tuetaan koronakriisistä toipuvaa taloutta. Tavoitteena on luoda työtä ja vähentää rakennusten lämmittämisestä aiheutuvia päästöjä.

Avustuspäätöksiä annettiin syys–lokakuussa noin 1 200 kotitaloudelle. Vain 60 hakijaa sai kielteisen päätöksen, mikä tarkoittaa, että tällä hetkellä avustukseen varatusta noin 28 miljoonasta eurosta noin 4,4 miljoonaa euroa on varattu myönteisen päätöksen saaneille. Odotettua useampi on hakenut suurempaa, 4 000 euron avustusta, minkä vuoksi avustusta riittää aikaisemmin arvioidun 10 000 hakijan sijaan todennäköisesti noin 7 000–8 000 pientalolle. Korkeammat avustussummat merkitsevät toisaalta suurempia investointikustannuksia, jolloin myös hankkeiden vaikutukset työllisyyteen ovat suuremmat.

Vaikka myönteisten päätösten määrä on suuri, riittää avustusta vielä tuhansille öljylämmitteisten pientalojen omistajille. Hallitus on myös esittänyt ensi vuoden budjettiin noin 9,7 miljoonan euron määrärahaa, jolla tuettaisiin edelleen öljylämmityksestä pois vaihtavia pientalon omistajia.

”Elvytyksen ja työllisyyden näkökulmasta olisi ihanteellista, että lämmitysremontteja toteutettaisiin ripeällä aikataululla. Nopeat päästövähennykset myös tukevat Suomen hiilineutraaliustavoitteen 2035 saavuttamista”, sanoo ympäristö- ja ilmastoministeri Krista Mikkonen.  

Sähköinen hakeminen nopeuttaa käsittelyä

Avustusta myöntävä Pirkanmaan ELY-keskus on palkannut huikean hakemusmäärän käsittelyyn lisää henkilökuntaa. Hakemustenkäsittelyssä on silti ruuhkaa, ja tällä hetkellä avustusta hakevien kannattaa varautua jopa 4–6 kuukauden käsittelyaikaan.

”Hakemusten käsittelyä hidastaa etenkin paperihakemusten suuri määrä, puutteellisesti täytetyt hakemukset sekä liitteiden, varsinkin valtakirjojen puuttuminen. Valtakirja tarvitaan myös hakijan puolisolta, jos pariskunta omistaa kiinteistön yhdessä”, kertoo ryhmäpäällikkö Vesa-Pekka Heikkilä Pirkanmaan ELY-keskuksesta.

Hakijoita suositellaan hakemaan avustusta sähköisesti Aluehallinnon asiointipalvelussa. Sähköinen käsittely nopeuttaa asian käsittelyä. Avustusta kannattaa hakea jo ennen hankkeen toteuttamista varsinkin, jos haluaa varmistua myönteisen avustuspäätöksen saamisesta. Hankkeen voi kuitenkin toteuttaa myös ennen avustuspäätöstä, jolloin avustus voidaan maksaa takautuvasti.

Huolellisuus kannattaa lämmitysmuodon ja -laitteiden valinnassa

Suurin osa avustuksen hakijoista on vaihtamassa öljylämmityksen ilma–vesilämpöpumppuun. Toiseksi suosituin on maalämpö. Näihin sekä kaukolämpöön vaihtaville on tarjolla 4 000 euron avustus, ja muihin ei-fossiilisiin lämmitysjärjestelmiin öljylämmityksen vaihtavat voivat saada 2 500 euron avustuksen.

Öljylämmityksen korvaamista suunnittelevien kannattaa selvittää huolellisesti omaan kiinteistöön sekä omalle asuinalueelle sopivat lämmitysvaihtoehdot. Tarkkana kannattaa olla niin laitteiden hyötysuhteissa kuin luvissa ja ilmoituksissa.

Muun muassa öljysäiliön poistamiseen sekä uuden lämmitysjärjestelmän asentamiseen tarvittavat luvat ja ilmoitukset selviävät ottamalla yhteyttä omaan kuntaan. Suunnittelussa on esimerkiksi syytä huomioida, että nykykäytännön mukaan maalämpöjärjestelmien sijoittaminen pohjavesialueille ei pääsääntöisesti ole mahdollista.

Lue lisää:

Asiakaspalvelu ja neuvonta:

Medialle lisätietoja avustuksesta:

ympäristö- ja ilmastoministerin erityisavustaja Timo Juurikkala, p. 040 555 4013, [email protected]

ryhmäpäällikkö Vesa-Pekka Heikkilä, Pirkanmaan ELY-keskus, p. 0295 036 324, [email protected]

yksikönpäällikkö Ari Nygrén, Pirkanmaan ELY-keskus, p. 0295 036 363, [email protected]

Medialle lisätietoja lämmittämisen teknisistä ratkaisuista:

asiantuntija Teemu Kettunen, Motiva, p. 050 568 9445, [email protected]

asiantuntija Päivi Suur-Uski, Motiva, p. 044 300 1369, [email protected]