Navigointivalikko
Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Tiedotteet 2015

Talvivaaran lähivesistöjen merkittävän pilaantumisen korjaaminen etenee (Kainuun ELY-keskus)

Talvivaaran kaivosalueella Sotkamossa sattui 4.–12.11.2012 kipsisakka-altaan vuoto, jonka seurauksena kaivosalueen lähimpiin vesistöihin pääsi haitallisia määriä muun muassa raskasmetalleja. Lisäksi kaivokselta vesistöihin johdettu vesi on aiheuttanut sulfaattipitoisuuden kohoamista lähimmissä vesistöissä.

Merkittävää vesistön pilaantumista on Talvivaaran toiminnan takia alustavasti arvioitu tapahtuneen kaivospiirin alueella sekä sen ulkopuolella pohjoisessa Oulujoen vesistön suunnalla Kolmisoppeen asti (noin kuusi kilometriä kaivokselta) ja etelässä Vuoksen vesistön suunnalla Kivijärveen asti (noin seitsemän kilometriä kaivokselta).

Kainuun ELY-keskus on käynnistänyt asiassa ympäristönsuojelulain 84 a §:n mukaisen menettelyn eli vesistön merkittävän pilaantumisen korjaamisen. Asiaan sovelletaan nk. ympäristövastuulakia (383/2009) ja ympäristövastuuasetusta (713/2009). Tämän lainsäädännön perusteella ei Suomessa ole koskaan aiemmin annettu päätöksiä vesistön merkittävän pilaantumisen korjaamisesta.

Vesistöjen kunnostuksen yksinomaisena tavoitteena on ennallistaa eli palauttaa pilaantuneet vesistöt mahdollisimman hyvin vahinkoa edeltäneeseen tilaan eli perustilaan. Asiassa ei siten ole kyse yksityisten vahinkojen korvaamisesta, vaan ympäristön tilan palauttamisesta.

Ympäristövastuulain mukaan luonnonvarat ja luonnonvarapalvelut on palautettava perustilaan poistamalla vahingosta aiheutunut haitallinen muutos. Jos perustilaa ei voida täysimääräisesti palauttaa, on aiheutunut heikennys korvattava vahingoittuneella alueella tai muualla tehtävillä toimenpiteillä. Luonnonvaralle ja luonnonvarapalvelulle aiheutuvat väliaikaiset menetykset on korvattava siihen saakka, kunnes ensisijainen ja täydentävä korjaaminen on vaikuttanut täysimääräisesti.

Talvivaara on toimittanut Kainuun ELY-keskukselle suunnitelman lähijärvien kunnostamisesta. Nyt Kainuun ELY-keskus pyytää asianosaisilta muistutuksia suunnitelmaan. Lain mukaan asianosaisia ovat merkittävästi pilaantuneiksi arvioitujen vesialueiden ja rantakiinteistöjen omistajat sekä kunnat, joissa pilaava toiminta on tai joiden alueella vaikutuksia ilmenee. Menettelyn piiriin alustavasti kuuluvaksi arvioitujen järvien vesi- ja ranta-alueiden omistajille annetaan tieto Kainuun ELY-keskuksen 23.1. antamasta kuulutuksesta erikseen.

Asianosaisia ovat myös rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, joiden tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja joiden toiminta-alueella ympäristövaikutukset ilmenevät. Myös yleistä etua valvova viranomainen on asianosainen.

Asiantuntijaviranomaisten lausunnot pilaantumisen korjaamisesta sekä selvitykset korjaavien toimenpiteiden valinnan pohjaksi ovat nähtävillä Kainuun ELY-keskuksen nettisivuilla (linkki tiedotteen lopussa), Kainuun ELY-keskuksessa, Sotkamon kunnanvirastolla ja Kajaanin kaupungintalolla. Asiaa koskevat muistutukset pitää toimittaa Kainuun ELY-keskukselle 2.3.2015 mennessä.

Lisätietoja: Kainuun ELY-keskus, ympäristölakimies Heli Peuraniemi, [email protected].

Kuulutus: http://www.ely-keskus.fi/kainuu
(aluevalinta Kainuu -> Ajankohtaista -> Kuulutukset)

Alueellista tietoa