Navigointivalikko
Tiedotteet 2017

Uusia tutkimustuloksia Terrafamen purkuvesien leviämisestä Nuasjärvessä, linkit korjattu (Kainuu)

Kainuun ELY-keskus on seurannut tehostetusti Nuasjärven tilan kehittymistä. ELY-keskus tilasi Geologian tutkimuskeskukselta (GTK) tutkimuksen, jossa kartoitettiin Terrafamen purkuputkesta johdettujen käsiteltyjen jätevesien leviämistä ja syvänteiden vedenlaatua Nuasjärvessä loka- ja marraskuussa 2016. Tutkimuksia on jatkettu tammikuun lopussa tämän hetkisen tilanteen selvittämiseksi. GTK:n tutkimuksia koskeva raportti on juuri julkaistu. Suomen ympäristökeskus (SYKE) on antanut raporttiluonnoksesta asiantuntija-arvion.

GTK:n lokakuun mittaustulokset osoittavat, että syyskierto onnistui hyvin Nuasjärven ja Rehjan alueilla ja sekoitti syvänteiden veden alusvettä myöten. Talvikaudella Nuasjärveen on havaittu kehittyneen selkeä kemiallinen kerrostuneisuus sulfaattipitoisuuden suhteen. Kerrostuneisuus ulottuu enimmillään noin 4 kilometrin päähän purkuputkesta. GTK:n tammi−helmikuun vaihteessa tekemissä mittauksissa havaittiin, että kemiallisesti kerrostuneen alueen pinta-ala on kasvanut yli 1200 ha laajuiseksi ja ulottuu noin 6–7 m syvyydestä pohjaan asti. Kemiallisesta kerrostuneisuudesta huolimatta syvänteissä on happea. Kuormituksen vaikutus on odotettua laaja-alaisempi ja sekoittuminen hitaampaa. GTK:n tutkimusten mukaan kuormitusta kulkeutuu purkuputkesta kohti luode−itä−kaakko-sektoria johtuen purkuputken lähistöllä vaikuttavista pohjavirtauksista. Veden metallipitoisuudet ovat pieniä. Myös sulfaattipitoisuudet täyttävät talousveden laatukriteerit, joten vedenlaadulla ei ole vaikutusta ranta-alueiden kaivojen veden laatuun, järviveden käyttöön pesu- tai löylyvetenä tai järven virkistyskäyttöön.

Terrafame on purkanut kaivosvesiä purkuputken kautta ympäristöluvan mukaisesti. Purkuputken vaihtoehtoisia sijoituspaikkoja arvioidaan vesienhallinnan ympäristövaikutusten arviointimenettelyssä, joka Terrafamella on käynnissä. Kainuun ELY-keskus on pyytänyt Terrafamelta selvitystä yhtiön näkemyksestä purkuputken kuormituksen leviämisestä ja vesistövaikutuksista Nuasjärvessä suhteessa ympäristöluvassa arvioituihin vaikutuksiin. Kainuun ELY-keskus on myös käynnistänyt GTK:n ja SYKE:n kanssa yhteisrahoitteisen hankkeen, jossa selvitetään Terrafamen purkuvesien leviämistä ja käyttäytymistä sekä mallinnetaan kerrostuneisuuden kehittymistä. Kainuun ELY-keskus tiedottaa hankkeen tutkimustuloksista ja muiden Terrafamen alapuolisten vesistöjen tilasta maalis−huhtikuussa.

Liitteet:

Lisätietoja

Johtava ympäristöasiantuntija Soile Backnäs,  puh. 0400159943, soile.backnas(at)ely-keskus.fi

Valvontaan liittyvät asiat
Yksikön päällikkö Sari Myllyoja, puh. 0295023833, sari.myllyoja(at)ely-keskus.fi


Alueellista tietoa