Uutiset 2021

Alueellista tietoa

Uutiset 2020

Tuetun kotoutumisen polku kulkee työpajan kautta työelämään (Pirkanmaa)

Pirkanmaan ELY-keskuksen uuden kotoutumiskoulutuksen tavoitteena on löytää kullekin maahanmuuttajalle juuri hänelle parhaiten sopiva jatkopolku työhön tai koulutukseen. Syyskuussa kerrottiin työssä kotouttavasta koulutuksesta, joka tarjoaa ammattiosaajille nopean kaistan työelämään. Nyt katse suunnataan enemmän tukea tarvitseviin kotoutujiin. Heidät ohjataan rauhallisemmin etenevälle tuetun kotoutumisen polulle, jossa opitaan toiminnan kautta.

Junmei Sun
Osa koulutuksesta on integroitu työpajoille Tuetun kotoutumisen polulla Silta-Kotossa. Kotoutujat perehtyvät pajoilla suomalaiseen työkulttuuriin, työyhteisötaitoihin sekä ammattialan työtehtäviin samalla suomen kieltä opetellen. Junmei Sun työskentelee lounasravintola-työpajalla.

 

Junmei Sun saapuu aamulla tuttuun tapaan Jankassa sijaitsevalle Silta-Valmennusyhdistys ry:n lounasravintola-työpajalle, ja saa ohjeet jälkiruuan valmistamiseen. Ison vatkaimen työskentelyä valvoessaan hän juttelee hetken suomen kielen opettajansa kanssa, ja kas, taas tuli opittua uusi sana: rahka.

– Suomen kieli on vaikea. Kiina on helpompi, Junmei Sun sanoo hymyillen. Hän aloitti tuetun polun kotoutumiskoulutuksen helmikuussa 2021 ja valitsi ravintola-alan työpajan, jonne osa koulutuksesta on integroitu.

Junmei Sun muutti Kiinasta Suomeen maaliskuussa 2020, sillä hänen puolisonsa sai täältä työpaikan kokkina. Perheen lapsi on ekaluokkalainen. Kaiken tämän Junmei Sun kertoo auttavasti suomeksi opettajan tukemana. Hanna-Kaisa Alanen toistaa tarvittaessa kysymykset selkeästi lausuen. Niin hän tekee joka päivä työpajoilla kiertäessään, toistaa ohjaajan antamat ohjeet hitaammin tai äänittää ne, ja käy sitten kotoutujan kanssa yksityiskohtaisesti läpi mitä sanottiin.

– Otan täällä myös kuvia ja videoita, joista teen nettisovelluksella pelejä avuksi kielen opiskeluun. Ja puhelinsovelluksella opiskelija voi kerätä omaa sanakirjaa puhelimeensa, Hanna-Kaisa Alanen kertoo.

– Tykkään kielen opettamisen yhdistämisestä työpajatoimintaan. Täällä opetus on niin kiinni siinä millaista kieltä ihminen tarvitsee juuri nyt pystyäkseen elämään elämäänsä tässä yhteiskunnassa.

Työpajalla ollaan suomen kielen ympäröimänä

Silta-Valmennusyhdistyksellä on 21 eri alan työpajaa. Niissä tuetun kotoutumisen polun asiakkaat pääsevät tutustumaan ammattiin, josta ovat kiinnostuneita. Monelle paja on ensikosketus suomalaiseen työelämään.

Pajoilla tehdään esimerkiksi ravintola-, rakennus- ja siivousalan töitä, pienkoneiden korjausta sekä sosiaali- ja terveysalan tehtäviä. Työpaja sopii etenkin heille, joille oppiminen on helpompaa käytännön tekemisen kautta kuin kirjasta opiskellen.

Pajojen työkieli on suomi. Näin kotoutujat ovat koko ajan suomen kielen ympäröimänä ja oppivat ammatillista sanastoa.

– Meille ohjautuvilla asiakkailla voi olla hyvin vähäinen koulutustausta, kaikilla ei edes ole kunnon luku- ja kirjoitustaitoa, Silta-Kotosta vastaava esihenkilö, opettaja Katri Mäkinen sanoo.

Muita syitä tuetun koulutuksen tarpeeseen ovat esimerkiksi ongelmat elämänhallinnassa tai terveydessä. Osalla on takanaan rankkojakin kokemuksia lähtömaassa ja huolta sukulaisista.

– Joidenkin on voinut olla niin vaikea keskittyä luokkahuoneessa, ettei kielen opiskelusta ole tuntunut tulevan yhtään mitään. Mutta pajalla tilanne on muuttunut täysin, kun asiakkaat ovat päässeet mukaan tekemiseen ja työporukkaan, ja löytäneet siitä mielekkyyden, Mäkinen mainitsee.

– Onkin hienoa, että kotoutujille on nyt tarjolla erilaisia oppimisympäristöjä ja räätälöityjä koulutussisältöjä. Tämä ei ole helpoin tapa toimia, mutta tulokset ovat hyviä.

Hanna-Kaisa Alanen jatkaa:

– Kotoutuja saattaa alussa turhautuneena puuskahtaa, ettei ymmärrä pajalla mistään mitään. Sitten vähitellen suomi alkaa pulputa hänestä ja ihminen huomaakin olleensa ihan oikeassa paikassa. Näitä kasvutarinoita on ollut hienoa seurata.

Katri Mäkinen ja Hanna-Kaisa Alanen.
Silta-Koton esihenkilö, opettaja Katri Mäkinen (vas.) ja suomen kielen opettaja Hanna-Kaisa Alanen ovat Jankassa sijaitsevalla työpajalla. Täällä opiskelee osa tuetun kotoutumisen polun asiakkaista, joita on tällä hetkellä kaikkiaan 110.

Palveluntuottajien osaaminen yhdistyi opiskelijoiden eduksi

Tuetun kotoutumisen polulla on sama opetussuunnitelma kuin muussakin kotoutumiskoulutuksessa ja asiakkaita ohjataan täälläkin vahvasti kohti työelämää.

– Keinot vain ovat erilaisia eli opetamme samat asiat toisenlaisin menetelmin. Kehitimme Pirkanmaan ELY-keskukselle toiminnallista kotoutumiskoulutusta kahden vuoden ajan ja hyödynnämme nyt silloin syntyneitä käytäntöjä, Katri Mäkinen kertoo.

Polku jakautuu neljään moduuliin, joiden pituus vaihtelee 60:sta 90:een päivään.

– Aloitamme ensimmäisen moduulin suomen kielen alkeista ja hyödynnämme heti toiminnallista pedagogiikkaa, vaikka luokkahuoneessa olemmekin, Mäkinen sanoo.

– Kakkosmoduulissa tullaan työpajoille ja aloitetaan jokaisen oman työelämäpolun rakentaminen. Kolmosessa lähdetään kieliharjoitteluun ja nelosessa ollaan työharjoittelussa. Molemmat harjoittelut tehdään ulkopuolisissa yrityksissä ja opiskelijat hakevat paikat itse.

Koulutuksen monipuolisen toteuttamisen mahdollistaa palveluntuottajana toimiva Silta-Koto -ryhmittymä, johon kuuluu Silta-Valmennusyhdistys ry:n lisäksi Entry Education Oy, Live-säätiö ja Hyria Business Institute.

– Kaikilla toimijoilla on erilaista osaamista, jota on hienosti saatu yhdistettyä opiskelijoiden eduksi. Tässä tiimissä on suomen kielen opettajia, työelämäopettajia, erityisopettaja sekä ohjaaja. Lisäksi lisäpalveluina on tarvittaessa käytettävissä psykologi ja neuropsykologi sekä lääketieteellinen kartoitus. Nämä kaikki arvioivat asiakkaan työ- ja toimintakykyä.

Maahanmuuttajille uusia koulutuspolkuja – ja pikaväylä suoraan työelämään (uutinen 21.9.2021)

Teksti ja kuvat: Jenni Satola