Navigointivalikko
Uutiset 2016

Uutiset 2016

Uutiset 2016

Tamtron tähtää asiakkaan ykkösvalinnaksi (Pirkanmaan ELY-keskus)

Teollisten punnituslaitteiden ja ratkaisujen kehittäjä ja valmistaja Tamtron Oy pisti viime vuonna tulevaisuutensa niin sanotusti vaa'alle ja otti strategiseksi tavoitteekseen olla ykkösvalinta, kun asiakas päättää punnitusjärjestelmän toimittajasta.

– Matkalla parhaaseen asiakaskokemukseen on monia muuttujia ja kehityksen kohteita. Tuotteiden ja palveluiden, prosessien, työkalujen, brändin, kommunikaation, markkinoinnin ja asiakkuuksien hoidon pitää olla huippuluokkaa. ELY-keskuksen yritysten kehittämispalveluista saamamme konsultoinnit ovat jo vieneet meitä kohti tavoitettamme, arvioi toimitusjohtaja Mikko Keskinen.

Kasvava ja kansainvälistyvä Tamtron Group työllistää 140 ihmistä. Konsernin pääkonttori sekä tuotekehitys, tuotanto, huolto ja myynti ovat Tampereella, tytäryhtiöitä on Ruotsissa, Puolassa, Saksassa, Tšekissä, Slovakiassa ja Virossa.  – Lisäksi meillä on vientiä yli 50 muuhun maahan, toimitusjohtaja Mikko Keskinen kertoo.
 

Markkinointiin tarina, toimituksiin varmuutta

Kehittämispalvelujen analyysivaiheen jälkeen Tamtronissa otettiin erityistarkasteluun markkinointi ja asiakkuudet sekä tuottavuus ja talous. 

 – Meillä oli tarve luoda markkinointiviestinnän strategia ja tavoitteena löytää ja kirkastaa Tamtronin tarina. Nyt sen päälle rakennetaan jatkoa markkinointiviestinnän ja yritysilmeen kehittämisprojektissa.   

Toinen kehityskohde löytyi toimitusvarmuudesta.

– Havaitsimme, ettei se ollut tyydyttävällä tasolla. Tuottavuuteen ja talouteen liittyvässä konsultointikokonaisuudessa tavoitteeksi otettiinkin tilaus-toimitusketjun kehittäminen. 

Mikko Keskinen sanoo, että valittu konsultti toi kehittämiseen analyyttisyyttä, hän osasi löytää juuri oikeat pullonkaulat ja ongelmakohdat.

– Syntyi pitkä lista kehitysaihioita. Saimme aikaan konkreettisen muutoksen ja huomattavan parannuksen tekemiseen. Toimitusvarmuus parani nopeasti hyvälle, jopa kiitettävälle tasolle.

Ulkopuolinen patistaa tekemään

Mikko Keskiselle yhteistyö ELY-keskuksen kanssa oli uutta. Hän on kokemukseensa tyytyväinen.

– ELY-keskus oli aktiivinen ja ohjeisti meitä hyvin. Saimme päätökset sieltä todella nopeasti. Sillä oli konsultoiva, meitä tavoitteitamme kohti vievä toimintatapa.

Toimitusjohtaja kiittää myös kilpailutettujen konsulttien listaa.

– Jos olisi itse lähtenyt konsulttia etsimään, olisi aloittanut Googlesta. ELY-keskus tarjosi valmiin tietopankin, kattavat yhteenvedot konsulttien osaamisalueista ja taustoista.

Keskinen muistuttaa myös, että vaikka yritys kuinka tietää uudistumisen välttämättömyyden ja vaikka sen tahtotila olisi kuinka kova, oman toimen ohella ja arjen keskellä kehittäminen jää monesti kakkoseksi.

 – Ulkopuolinen konsultti tuo painetta viedä asioita eteenpäin. Päivät ovat ihan yhtä kiireisiä, mutta kun on sovitut aikataulut ja palaverit, on pakko löytää aika saada asiat valmiiksi.

Vauhtiin päästyään Tamtron miettii nyt seuraavia kehitysaskelia.

– Asiakas- ja elinkaaripalvelut ovat seuraava kehityskohde. Siihenkin katsomme todennäköisesti apuja ELY-keskuksen ja TE-toimiston yhdessä tuottamista yritysten kehittämispalveluista.

Punnitustiedon tarve kasvaa ja tieto jalostuu

Kehityshaasteet eivät Tamtronilta aivan heti lopukaan: punnitustiedon tarve kasvaa eri toimialoilla ja sovelluskohteita tulee koko ajan lisää. Vaaka on punnitustiedon tuottaja, mutta tiedon siirto ja käsittely korostuvat – mikä tarkoittaa, että Tamtronin tie on jo vienyt ja vie yhä vahvemmin vaa'antekijästä ohjelmistotaloksi, teollisen internetin maailmaan. Palvelun ja ohjelmisto-osaamisen merkitys kasvaa digitalisaation myötä.

– Enää ei ole kyse pelkästään siitä, että punnitaan, vaan yhä enemmän siitä, miten punnituksesta saatu tieto integroidaan asiakasyrityksen muihin tietojärjestelmiin – ja erityisesti: miten tietoa voidaan hyödyntää niin, että yritys sen avulla pystyy kehittämään omaa toimintaansa.

Tamtron on punnitusjärjestelmien kehittäjänä teknologiakärkeä, se muun muassa voitti Tuottava idea 2015 -kilpailun yrityssarjan. – Vaa'an älypunnitusteknologia sisältää uutta mittausteknologiaa, elektroniikkaa ja ohjelmistoja. Tärkeää on laitteen toiminnallisuus ja käytettävyys, tiedon saannin nopeus sekä tiedon tarkkuus ja luotettavuus, kuvaa toimitusjohtaja Mikko Keskinen.

 

 

 

http://tamtrongroup.com/fi

Katso video:
Yritysten kehittämispalvelut apuna: Tamtron tähtää asiakkaan ykkösvalinnaksi, kesto 3:25

 

Teksti Annikaisa Knuutila
Kuvat Olli-Pekka Latvala


Alueellista tietoa