Alueellista tietoa

Uutiset 2022

Kaksi miestä työskentelee metallipajalla.

Pohjanmaan ELY-keskuksen Suhdannekatsaus: toimialojen liikevaihto edelleen reippaassa kasvussa (Pohjanmaa, Keski-Pohjanmaa)

Teollisuuden, rakentamisen, kaupan alan ja muiden palveluiden liikevaihto Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa liikevaihto jatkoi kasvuaan vuoden 2022 aikana. Pohjanmaan maakunnassa suurimmat kasvuluvut olivat vuoden 2022 aikana rakentamisen toimialalla, jolla toisaalta oli myös suurin vaihtelu kvartaaleittain – vuoden 2022 toisella kvartaalilla rakentamisen liikevaihto kävi jopa miinuksella. Keski-Pohjanmaalla liikevaihto on kasvanut voimakkaimmin teollisuudessa, kolmannella kvartaalilla jopa lähes 50 % vuotta aikaisempaan nähden. Myös kaupan alan ja muiden palveluiden liikevaihto on ollut kasvussa molemmissa maakunnissa ja koko maassa.

Liikevaihto on ollut kasvussa kaikissa seutukunnissa vuoden 2020 vaikeiden aikojen jälkeen, mutta kovin kasvu keskittyi vuonna 2022 erityisesti Vaasan ja Kokkolan seutukuntiin.  

Liikevaihto on ollut kasvussa useimmilla Suhdannekatsauksessa tarkastelluilla teollisuuden alatoimialoilla vuoden 2022 aikana. Voimakkain kasvu on ollut metallituotteiden jalostuksessa ja valmistuksessa etenkin kolmella ensimmäisellä kvartaalilla. Liikevaihto pienentyi ainoastaan muiden koneiden ja laitteiden valmistuksessa Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla sekä kemianteollisuudessa Pohjanmaan ELY-keskusalueella vuoden viimeisellä neljänneksellä.

Tutustu suhdannekatsaukseen tästä.


Kaksi kertaa vuodessa ilmestyvässä Pohjanmaan ELY-keskuksen Suhdannekatsauksessa tarkastellaan alueen elinkeinoelämän kehitystä maakunnittain, seutukunnittain ja toimialoittain. Suhdannekatsauksen mittareina ovat liikevaihdon vuosimuutos sekä liikevaihtotrendikuvaajat. Teollisuuden osalta tarkastellaan myös vientiliikevaihdon kehitystä. Kevään 2023 Suhdannekatsauksen tiedot ulottuvat pääosin vuoden 2022 kolmannelle vuosineljännekselle. Teollisuuden viennin sekä alatoimialojen tiedot ulottuvat vuoden 2022 neljännelle vuosineljännekselle. Tiedot perustuvat Tilastokeskuksen aineistoon.