Navigointivalikko
Uutiset 2018

Yritysten kehittämispalvelujen kysyntä reippaassa kasvussa

ELY-keskusten pk-yritysten kasvua, uudistumista, kansainvälistymistä sekä työllisyyttä tukevien yritysten kehittämispalvelujen kysyntä on kasvanut merkittävästi vuonna 2018. Taustalla nähdään yleisen talouskehityksen lisäksi uudistettujen palvelujen laadukkaat sisällöt sähköisine palveluprosesseineen sekä uudet aktiiviset palveluntuottajat.

Yksityisiltä palveluntuottajilta tilattavat kehittämispalvelut koostuvat kolmesta erillisestä osakokonaisuudesta. Pääsääntöisesti yhden päivän kuluessa tehtävässä Analyysi-palvelussa selvitetään pk-yrityksen liiketoiminnan nykytilanne ja laaditaan selkeä kehittämissuunnitelma. Viidellä liiketoiminnan kehittämisen osa-alueella toteutettava Konsultointi-palvelu sisältää enintään seitsemän päivän mittaisten konsultoinnin, jonka tuloksena syntyy kehittämisosa-alueen analyysi, raportti sekä jatkosuositukset. Pk-yritysten johdolle ja avainhenkilöille tarjottava Koulutus-palvelu keskittyy kasvun, talouden ja tuottavuuden sekä markkinoinnin ja asiakkuuksien johtamiseen.

Analyysi- ja Konsultointi-palveluja myönnettiin ajalla 4-9/2018 n. 1200 tukipäätöksellä yhteensä n. 4.7 M€. Edellisen vuoden vastaavana aikana kokonaismäärät olivat n. 750 päätöksellä n. 2,9 M€. Palvelujen kysyntä on valtakunnan tasolla siten kasvanut noin 60 %.

Myös ELY-keskusten asiakastyytyväisyystutkimusten tulokset kertovat, että palvelut ja niiden sähköinen palveluprosessi on otettu hyvin vastaan. Nykyisin palveluja koskevat päätökset voidaan tehdä ELY-keskuksissa hakemuksen jättämisen jälkeen noin viikon kuluessa. Tulosten mukaan myös palvelujen kokonaisarvosanat ovat nousseet tasaisesti käyttöönotosta syksystä 2014 alkaen ollen vuonna 2017 asteikolla 1-5 analyysi- ja konsultointipalveluissa 4,39 ja koulutuspalveluissa 4,11.

Lisätietoja:
Analyysi- ja Konsultointi-palvelut/ Riikka Huhtanen, Hämeen ELY-keskus p. 0295 029 123, [email protected]
Koulutus-palvelu / Katriina Säisä, Etelä-Savon ELY-keskus, p. 0295 249 090 [email protected]

Lue lisää
www.yritystenkehittamispalvelut.fi


 


Alueellista tietoa